tiistai 17. syyskuuta 2013

Rajat eivät ole ikuisia

Valtiot eivät ole ikuisia, ja vielä vähemmän niiden rajat ovat olleet pysyviä. Alla olevassa videossa on neutraalisti esitetty, miten valtiot ja rajat ovat muuttuneet viimeisen tuhannen vuoden aikana.


Epäilen, että nykyisetkään rajat eivät ole pysyviä sen paremmin kuin valtiotkaan. Muutoksia tapahtuu, kun vahvemmat syövät heikommat. Varmin keino rajamuutoksille on jättää talous ja maanpuolustus hoitamatta. Terveisiä vain Kataiselle ja Urpilaiselle.

Mikko

torstai 5. syyskuuta 2013

Mitä Syyrian sodan osapuolta Obaman hallitus aikoo tukea?

En ole yhdysvaltalaisen toimittaja Glenn Beckin suuri ihailija. Itse asiassa useinmiten ärsyynnyn hänen juttujaan katsellessani. Nyt Beckillä kuitenkin on käsissään videopätkiä, jotka ovat katsomisen väärttejä useammassakin mielessä.

Yhdysvalloissa on käynnissä kova peli siltä osin, miten Syyrian sisällissotaan pitäisi suhtautua. Selvä enemmistö kansasta ei halua maan aloittavan uutta operaatiota Lähi-idässä, kun taas poliittinen eliitti molemmissa puolueissa näyttää katsovan rangaistusretken välttämättömäksi. Tämä Beckin video on tietysti osa tuota mielipiteiden muokkausta. Toisaalta tekeepä Obaman hallinto lopulta millaisen ratkaisun tahansa asiassa, se näyttää kärsivän melkoisen poliittisen tappion seurannaisvaikutuksineen.

Sodat ovat aina julmia, ja niissä tapahtuu asioita, joita ei ole helppoa kohdata. Lähi-idän ja laajemminkin islamilaisen vyöhykkeen sodat ovat olleet yksityiskohtien osalta poikkeuksellisen barbaarisia. Tämä johtuu pitkälti siitä kulttuuriperimästä, jonka päällä myös sodankäynnin tavat ovat muokkautuneet. Valitettavasti kotimainen mediamme ei ole osannut tai uskaltanut kertoa rehellisesti tätä puolta mm. Syyrian sodasta. Yhtään kauniimpaa ei sota ole ollut Tsetseniassa, Afganistanissa tai Irakissakaan.

En suosittele alla olevaa videota herkille lukijoille.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyrian voittaja ja ristiriitaisia tunteita

Syyrian voittaja
Moni asia tässä Syyrian tilanteessa ei ole kohdallaan. Siksi en kirjoittele asiasta, jonka faktoista en ole varma. Esimerkiksi en ole varma siitä, kuka Syyriassa on käyttänyt kemiallisia aseita.

Mutta yhdestä asiasta varmistun päivittäin. Nuo asiat on helpointa esittää kuvina, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ensimmäinen kuva esittää tietysti Iranin ystävyyden menettänyttä presidentti Jimmy Carteria.
Muslim by heart or....



Toinen kuva esittää presidentti Obamaa, joka on menettänyt ainakin puolet arabimaista ja tainnut hukata Yhdysvaltain uskottavuuden jäljellä olevissa Lähi-idän liittolaisissa.

Lieneekö kukaan toinen Nobelin rauhanpalkinnon saaja pudottanut yhtä monta pommia kuin Obama? Lisään tähän heti, että Obama ei tietenkään ole syypää Nobeliinsa.

Kolmas kuva kertoo siitä, että Yhdysvaltain asevoimien sisällä on ristiriitaisia tunteita asioista, joista ylipäällikkö Obama tekee päätöksiä.

Kuvat aukeavat suuremmiksi klikkaamalla.