lauantai 31. maaliskuuta 2012

Masentava Earth Hour - Maan Tunti takapajulan suuntaan

Seuraavan blogikirjoituksen on kirjoittanut kanadalainen taloustieteiden professori Ross MacKitrick jo vuonna 2009:

Professori Ross McKitrick
University of Guelph, Canada
Earth Hour - Maan Tunti: Erimielisyys 


Vuonna 2009 toimittajat kysyivät minun ajatuksiani Maan Tunnista.

Tässä on vastaukseni.

Kammoan Maan Tuntia. Runsaalla ja halvalla sähköllä on suurin ansio ihmisen vapautumiseen 1900-luvulla. Jokainen materiaalinen ja sosiaalinen kehitysaskel 1900-luvulla riippui halvan ja luotettavan sähkön käytön leviämisestä.

Naisille mahdollisuus työskennellä kodin ulkopuolella riippui sellaisten sähkölaitteiden saatavuudesta, jotka vapauttivat aikaa kotitöistä. Lasten saaminen pois palkollisten töistä ja kouluihin riippui samoista asioista kuin myös mahdollisuus tarjota turvallista sisävalaistusta lukemista varten.

Nykyaikaisen terveydenhuollon kehittäminen ja tarjoaminen ilman sähköä on täysin mahdotonta. Elintarvikkeiden tarjonnan laajentaminen sekä hygienian ja ravinnon edistäminen  riippuivat kyvystä kastella peltoja, keittää ja pakastaa ruokaa sekä tasaisesta kuuman veden saannista sisätiloihin.

Monet maailman köyhät kärsivät ankarista ympäristöolosuhteista omissa kodeissaan, koska heidän on pakko laittaa ruokaa sisätilojen tulisijoissa, joissa poltetaan risuja ja lantaa. Tämä aiheuttaa paikallista metsäkatoa sekä savu- ja loisperäisten keuhkosairauksien leviämistä .

Jos haluaa edistää olosuhteiden paranemista kolmannessa maailmassa, pitäisi ymmärtää, kuinka tärkeää on mahdollistaa ihmisille edullisen ja fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan sähkön saatavuus. Loppujen lopuksi sehän oli lännenkin kehityksen alun perusta.

Maan Tunnin mielikuvan ydin on sähkön demonisointi. En voi osallistua siihen, vaan juhlin sähköä ja kaikkea sitä, mitä se on antanut ihmiskunnalle.

Maan Tunti juhlii tietämättömyyttä, köyhyyttä ja takapajuisuutta. Torjumalla vapautumisen suurinta moottoria siitä tulee anti-humanismille omistettu tunti. Se kannustaa uskonnolliseen hartauteen kehottamalla sammuttamaan tavalliset laitteet joutavaan aikaan muka kunnioituksesta johonkin vaikeasti määriteltyyn abstraktioon nimeltään "Maa" samalla, kun se tekopyhästi unohtaa jatkuvan ja luotettavan sähkön todelliset hyödyt.

Ihmisten, jotka näkevät hyveenä tulla toimeen ilman sähköä, tulisi katkaista virta jääkaapeista, liesistä, mikroaaltouuneista, tietokoneista, vedenlämmittimistä, valoista, televisioista ja kaikista muistakin laitteista kuukaudeksi eikä tunniksi. Ja vieraillessaan sairaalan sydäntautiosastolla he varmaan katkaisevat virrat sielläkin olevista laitteista.

En halua mennä takaisin luontoon -siis matkustaa maanjäristysten, tulvien ja hirmumyrskyjen piinaamille alueille katsomaan, millaista luonnossa on. Ihmisille, jotka elävät "luonnossa" se tarkoitti lyhyttä elinkaarta, jota leimasi väkivalta, sairaudet ja tietämättömyys. Ihmiset, jotka työskentelevät köyhyyden poistamiseksi ja tautitilanteen lieventämiseksi, tosiasiassa taistelevat luontoa vastaan. Toivon, että he jättävät valot päälle.

Täällä Ontariossa, jossa käytämme saastumista ehkäiseviä teknologioita ja kehittynyttä tekniikkaa, meidän ilmanlaatumme on merkittävästi parantunut vuodesta 1960, vaikka teollisuutemme ja sähköntuotantomme ovat kasvaneet.

Jos kaiken tämän jälkeen arvioimme, ​​että vielä jäljelle jääneet päästömme ylittävät kaikki sähköstä saamamme edut niin, että meidän pitäisi häveten istua pimeässä tunti, kuten tuhmat lapset jouduttuaan kiinni jostain pahanteosta, olemme asettamassa pilaantumattoman luonnon absoluuttiseksi ja ylimaalliseksi ihanteeksi, joka raivaa tieltään kaikki muut eettiset ja inhimilliset velvoitteet.

Ei kiitos.

Pidän luonnossa käymisestä, mutta en halua asua siellä, ja en suostu hyväksymään ajatusta, että sivilisaatiossamme kaikkine kompromisseineen on jotain hävettävää.


Ps. Suosittelen lähettämään McKitrickin kirjoituksen Facebookilla tai sähköpostina eteenpäin luontoon paluusta haaveileville ystävillesi.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Suomalaisen poliittisen itsetunnon analyysi yhden videon ja kuvan avulla

Ensin alkuun varoitus: Älä vieritä näyttöä alaspäin, ennen kuin olet katsonut videon loppuun.

Alla oleva tanskalainen videoklippi kertoo aika paljon maailman johtajien retoriikan monimuotoisuudesta. Videon opetus kuitenkin on se, että välttämättä tärkeintä ei ole se, mitä kameroiden edessä sanotaan. Oleellista taitaa olla se, mitä ei sanota.



Yritin etsiä vastaavaa videoklippiä Suomen presidentin vierailusta Valkoisessa talossa. Kun en sellaista löytänyt, jäi mieleeni kytemään erilaisia epäilyjä, mitä amerikkalaiset meistä mahtavat ajatella. Olemmeko liittolaisia ollenkaan, olemmeko liian heikkoja antamaan minkäänlaisia iskuja maailman areenoilla, vai olemmeko ollenkaan olemassa?

Viimeisen epäilykseni sain onneksi häivytettyä, sillä löysin alla olevan kuvan, joka todistaa olemassaolomme ainakin Yhdysvaltain edellisen presidentin aikana. Ehkä kuvan vahva sanoma on riittävä todistus, että presidentti Halosta ei koskaan tarvinnut kutsua Valkoiseen taloon kuuntelemaan tyhjänpäiväistä retoriikkaa, jolla yritetään vain kohottaa vierailijoiden kotimaiden yleisöjen itsetuntoa. Kaikki tiedämme, että Halosen yleisö ei sellaista kohotusta tarvitse.


perjantai 23. maaliskuuta 2012

Merahin tapaus paljastaa lännen strategisen heikkouden

Islamisti Mohamed Merahin teloittamat Ranskan juutalaiset.
Ranskassa kysytään yhä kovemmin äänenpainoin, miksi ainakin seitsemän ihmistä murhanneen ja samalla Toulousen kaupunkia terrorisoineen Mohamed Merahin toimiin ei puututtu ennen surmatöitä. Ranskan pääministerin ja turvallisuusviranomaisten selitykset siitä, että Merah ei ollut tehnyt aiemmin mitään sellaista, joka olisi antanut lakiin perustuvan mahdollisuuden hänen valmisteluihinsa puuttumiseksi, ei tule tyydyttämään ranskalaista yleisöä presidentinvaalien tunnelmissa.

En ryhdy tarkemmin kuvaamaan Merahin terrorismihistoriaa, sillä siitä voi lukea vaikkapa täältä ja myöhemmin varmaan monesta uudemmasta ja yksityiskohtaisemmasta analyysistä. Mutta todettakoon Merahin taustasta sen verran, että hän on
  • kuulunut Ranskassa ja Algeriassa toimivaan ääri-islamilaiseen jihadistijärjestöön, joka on yrittänyt leimautua al-Qaidaan, ja
  • osallistunut em. järjestön tukemana terroristikoulutukseen Pohjois-Pakistanissa, jonka päämääränä on jihadin ulottaminen koko maailmaan,
  • ollut pidätettynä Pakistanissa em. toiminnasta johtuen joutuen mm. Yhdysvaltain terrorismiepäiltyjen listalle sekä
  • avoimesti propagoinut jihadismia lähipiirilleen Ranskassa.
Tämä ei siis riittänyt Merahin kansalaisoikeuksien rajoittamiseen, vaikka Ranska on osana ISAF-joukkoja torjumassa Merahin leireillä koulutettujen jihadistien yritystä kaapata valta Afganistanissa. Ranskalaiset ISAF-osastot ovat menettäneet kaatuneina useita kymmeniä sotilaitaan.

Taisin paljastaa jo liikaa tämän kirjoituksen juonesta, joten menen seuraavaksi suoraan asiaan. Merahia ei pysäytetty ajoissa, sillä häntä ei oltu saatu kiinni Ranskan lakien rikkomisesta. Se, että Merah oli rikkonut Pakistanin, Afganistanin ja Yhdysvaltain terrorismilakeja sekä lisäksi toiminut ranskalaisten ISAF-joukkojen tavoitteiden vastaisesti, ei ole syy epäillä henkilöä vaaralliseksi Ranskassa.

Valitettavasti tämä ei ole vain Ranskan ongelma. Tämä sama turvallisuusongelma koskee koko läntistä Eurooppaa ja myös Yhdysvaltoja. Ja tämän ongelman alkuperä oleellisesti heikentää läntisten turvallisuusorganisaatioiden mahdollisuuksia selviytyä voittajina niistä selkkauksista, joissa ne ovat osallisina islamilaisessa maailmassa ja - kuten Merahin esimerkistä nähdään - myös kotirintamillaan. Ongelman alkuperä on kyvyttömyys määritellä vihollista. Oikeastaan pitäisi sanoa, että vihollisen määrittely on vähintään poliittisesti epäkorrektia ja jopa kiellettyä. Hyvin tämä selviää mm. tämän linkin takana olevan blogikirjoituksen alussa olevasta kuvauksesta presidentti Sarkozyn sanomisista. Merahin ryhmän ideologisista yhteyksistä kannattaa lukea myös täältä.

Ranska ei kuitenkaan ole suurin syyllinen tähän kyvyttömyyteen antaa strateginen ohjaus siitä, kuka on länsimaisen elämänmenon ideologinen vihollinen. Johtava länsimaa, Yhdysvallat, ei myöskään ole enää Obaman presidenttiaikana määritellyt viholliseksi äärimmäistä islamia. Jo presidentti Bushilla oli ongelmia asiassa. Nykyisin Yhdysvalloissa on kiellettyä käyttää sanaa islam tai jihad uhkakuvia käsittelevissä asiakirjoissa. Poliittisten eliittien omat maailmankuvat, joiden keskiöissä monikulttuurisuus on keskeinen tekijä, estävät jihadismin yksiselitteisen julistamisen viholliseksi. Siksi Yhdysvallat ja länsi toistaiseksi häviävät taktisesta menestyksestä huolimatta sotansa Afganistanissa ja kaikkialla muuallakin islamisteja vastaan. Jälkimmäiset ovat hyvin selvästi tiedostaneet päävihollisekseen länsimaisen sivistyksen demokratioineen ja moniarvoisuuksineen. Mutta lännen turvallisuusorganisaatiot eivät voi kunnolla edes tähdätä, kun vihollista ei suostuta määrittelemään kuin muutamaksi eniten julkisuutta saaneeksi jihadistiorganisaatioksi, esim. al-Qaidaksi.

Kun vihollista ei kyetä määrittelemään, ei ole mahdollista laatia strategiaa sen aiheuttaman uhan poistamiseksi, eikä siksi kyetä tekemään myöskään tehokasta kansainvälistä yhteistyötä tai edes kansallisia suunnitelmia melko vapaasti rajat ylittävien jihadistien toimintamahdollisuuksien rajoittamiseksi. Tämä on perussyy sille, että sotilaallisesti ja taloudellisesti ylivoimaiset länsimaat eivät pärjää islamilaisen maailman paljon heikommille vihollisilleen.

Merahille annetut mahdollisuudet toteuttaa islamilla perustellut iskunsa todistaa heikkoutemme havaita kulttuuriperustaisia vihollisia. Tässä tapauksessa tuo uhka tuli islamilaisesta kulttuurista, jossa Merahin kaltaisella tavalla motivoituneita on tutkimusten mukaan kymmeniä ellei satoja miljoonia. Näihin kuuluvat Hamas, Hizbollah, al-Shabaab, Muslimiveljeskunnat eri puolilla, Boko Haraam, Talibanit jne.

Huomautan tähän loppuun, että en pidä jokaista muslimia Merahin kaltaisena vaarallisena henkilönä. Mutta näistä Meraheista ei tule loppua, ennenkuin muslimiyhteisöt eri puolilla maailmaa selväsanaisesti tuomitsevat Merahit ja hänen kaltaisensa sekä ilmiantavat heidät viranomaisille. Valitettavasti nykyisin kaikki islamilaiset yhteisöt eivät tee tällaista yhteistyötä. Miksipä tekisivät, kun edes Obama ja Sarkozy eivät tunnista niiden sisällä elävää uhkaa?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kupla nimeltä Muxlim.com

Arabiemiraattien lahjakupla Suomelle,
Mohammed el-Fatatry.
Suomeksi tätä miestä kutsutaan huijariksi.
Kerrankin on syytä kehua Helsingin Sanomien juttua. Toimittaja Esa Mäkisen kirjoitus "Verovaroilla tuettu  muslimisivusto teki miljoonatappiot ja lopetti toimintansa" on rehellinen kuvaus siitä, miten monikulttuurisuushypetyksellä huijattiin todella monia tahoja alkaen presidentti Tarja Halosesta ja päätyen tasavallan median huipputoimittajiin.

En referoi tai täydennä Hesarin juttua, sillä mielestäni se kertoo itse kuplasta oleellisen. Joten suosittelen lukemaan alkuperäisen artikkelin yllä olevasta linkistä. Mutta mieleni tekee kuitenkin esittää muutama kysymys, johon oikeat toimittajat ja myös valtion sisäinen tarkastus voisivat pureutua:

  1. Miksi kukaan Tasavallan Presidenttiä avustava taho ei tarkistanut Muxlim.comin lukijamääriä niistä palveluista (esim. Alexa), jotka ovat tarjolla juuri tällaisten huijausten paljastamiseksi?
  2. Kuka teki verovarojen osalta rahoituspäätöksen el-Fatatryn huijaussivustolle? Miten rahoituksessa ajateltiin veronmaksajain etua?
  3. Miksi miljoona euroa huijaukseen sijoittanutta Risto Siilasmaata on käytetty selvitysmiehenä maamme kannalta kriittisten asioiden selvittämisessä, mm. asevelvollisuusselvityksessä. Onko Siilasmaa samanlainen kupla?
  4. Missä on epäilevä, tarkistava ja tutkiva journalismi? Ovatko monikulttuurisuus tai ystävällisyyden osoittaminen muslimeille niin pyhiä asioita, että em. länsimainen lehtimiestyö on kiellettyä tai muuten poliittisesti epäkorrektia?
  5. Moniko vastaava kupla saa edelleen rahoitusta nostamastamme valtionvelasta?
Kaikki kunnia toimittaja Esa Mäkiselle, joka siis kirjoitti osin lehdistön sinisilmäisyyttäkin pilkkaavan jutun el-Fatatryn onnistuneesta huijauksesta. Mutta jos juttu olisi kirjoitettu vaikkapa vuosi sitten, se kilpailisi nyt vuoden journalismipalkinnosta. Niinpä sekä toimittaja Mäkinen että blogisti Mäkinen (jotka eivät ole tuttuja tai sukulaisia) ovat pahasti myöhässä. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.

Päivitys 19.3.2012: Keskiäkäinen mies kirjoitti asiasta Hampaankolosta-blogissaan sopivan epäilevästi jo joulukuussa 2010http://hampaankolosta.blogspot.com/2010/12/he-ovat-sankareita-kaikki-kun-oikein.html. Valitettavasti minä eikä myöskään Tarja Halonen emme tainneet lukea Hampaankoloa tuolloin. Suosittelen ko. blogia nyt Sauli Niinistölle ja kaikille muillekin, jotka haluavat seurata ajankohtaisia asioita ja välttää vastaavat nolot tilanteet.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Gazan suunnan kovapanosammunta paljastaa uusia asioita

9.3. surmattu PRC:n pääsihteeri,
Zuhir Musa Ahmed al-Qaisi ennen.
Gazan palestiinalaisilla terroristeilla ja Israelilla on taas ollut erimielisyyksiä viime päivinä. Niiden seurauksena Gazasta on ammuttu pitkälle toistasataa rakettia ja kymmeniä kranaatinheittimen ammuksia Israeliin, jonka asevoimat on vastavuoroisesti ampunut ohjuksilla terroristikohteita. Toistaiseksi tulos tästä epäsymmetrisestä riitelystä on tavanomainen - yli kaksikymmentä kuollutta palestiinalaisterroristia ja useita kymmeniä haavoittuneita, joiden joukossa on valitettavasti myös siviilejä, ja yksi vakavasti haavoittunut israelilaissiviili sekä kymmenkunta lievästi loukkaantunutta. Epäilemättä molemmilla puolilla on monituhatkertaisesti järkyttyneitä ihmisiä, joiden normaali elämä on vakavasti häiriintynyt ammuskelusta.

Israel ja Gazan militantit ottavat yhteen vastaavalla tavalla useita kertoja vuodessa. Oikeastaan näin tapahtuu joka kuukausi, mutta mitattuna isompia ammuskelujaksoja Gazasta lähteneinä ammuksina edelliset kerrat olivat viime vuoden loka-, elo- ja huhtikuussa. Kaikkina em. kuukausina Gazasta on ammuttu yli 40 kranaattia lähellä sijaitseviin Israelin asutuskeskuksiin. Joka kerta tulitauko on saatu aikaan melko nopeasti, eikä ammuskelu ole yltynyt vuoden 2008 syksyn kaltaiseksi jatkuvaksi toiminnaksi, joka sai Israelin laukaisemaan joulukuun 2008 lopussa viimeisimmän ison ja kaikki puolustushaarat käsittävän siivousoperaationsa Gazassa.

Nytkin ammuskelu todennäköisesti vähenee muutaman seuraavan päivän tai viimeistään parin seuraavan viikon aikana. Mutta tässä laukaustenvaihdossa on muutamia uusia tekijöitä, joiden vuoksi päätin kirjoittaa tämän jutun. Aloitetaanpa näiden asioiden purkaminen helpoimmasta päästä.

PRC:n entinen pääsihteeri jossain romun keskellä
Israelin ilmaiskun jälkeen.
Tällä kertaa Gazaa hallitseva Hamas ei ole osallistunut ammuskeluun, vaikka tämänkertaista palestiinalaisosapuolta pidetäänkin Hamasin "alihankkijana". Se on pikemminkin pyrkinyt ammuskelun nopeaan lopettamiseen. Tämä johtuu Hamasin monista ongelmista, mistä syystä se ei halunnut sotilaallista eskalaatiota juuri nyt. Hamas on joutunut suunnittelemaan ylimmän johtonsa toimintaedellytykset uudelleen Syyrian sisällissodan vuoksi. Järjestö ei halunnut lähteä tukemaan sille pitkään suojaa tarjonnutta Syyrian johtoa, mistä syystä se on joutunut lähestymään Egyptiä ja Qataria. Samalla järjestön side Iranin suuntaan on löystynyt. Egypti puolestaan ei halua edelleen kesken olevan vallanvaihdoksen osittaisessa sekasorrossa minkäänlaisia levottomuuksia Gazan tai Israelin suunnassa.

Valitettavasti Egyptin turvallisuusviranomaisten kyky valvoa rikollista toimintaa mm. Siinailla on sitten Mubarakin aikojen heikentynyt melko paljon. Tästähän tämänkertainenkin eskalaatio sai alkunsa, kun Israelin puolustusvoimat (IDF) täsmätappoi PRC-nimisen järjestön (= Kansan Vastarintakomitea) johtajan vastauksena muutamaan aiemmin Gazasta ammuttuun rakettiin. On muistettava, että juuri PRC toteutti viime elokuussa Egyptin alueelta terrori-iskun Israelin puolelle, jossa sai surmansa kahdeksan israelilaista ja 30 haavoittui. Isku, jossa terroristit käyttivät Egyptin armeija univormuja, johti myös useiden egyptiläissotilaiden kuolemaan IDF:n vastaiskussa. Israel on väittänyt PRC:n valmistelleen uutta vastaavaa iskua niinikään Egyptistä.

Vaikka osa Gazasta ammutuista raketeista on aiheuttanut vahinkoja Gazan läheisissä isohkoissa israelilaiskaupungeissa, merkittävää on ollut torjuttujen rakettien melko suuri määrä. Israelilla on Gazan tuntumassa kolme Iron Dome -yksikköä, joiden tehtävänä on tuhota lähestyvät raketit jo ilmassa. Näiden yksiköiden tutkat havaitsevat laukaistut raketit, joiden uhkaavuus arvioidaan nopeasti lentoradan perusteella. Kallis torjuntaohjus laukaistaan vain asutulle alueelle lentäväksi laskettua rakettia vastaan. Vaikuttaa siltä, että Iron Dome -järjestelmän torjuntakyky on jopa 80 prosenttia noista vaarallisiksi arvioiduista raketeista. Tulos on ainutlaatuisen hyvä.

Iron Dome -ohjus lähtee torjuntaan.
Rakettien torjunnan erittäin hyvä menestysprosentti on puolestaan jättänyt Israelin johdolle aiempaa enemmän harkinnanvaraa. Kun tulituksesta aiheutuneet vahingot ovat jääneet melko vähäisiksi, ei maan johtoon ole ainakaan vielä kohdistunut paineita järeämpien toimien käyttämiseksi. Tätä tarvetta on tietysti vähentänyt myös se, että Hamas ei ole osallistunut iskuihin. Ja siksi IDF:kin on iskenyt pelkästään PRC- ja PIJ-järjestöjä vastaan (jälkimmäinen on Iranin vallankumouskaartin rahoittama Palestiinan Islamilainen Jihad). Jos Israelin Iron Dome -ohjukset eivät lopu kesken, joutuvat kaikki Gazan raketinampujat miettimään todella vakavasti rakettiensa tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Terroristikin tajuaa, että jos raketteja ampumalla saa vain kovan selkäsaunan, toimintaa ei kannata jatkaa. Onko israelilaisten kehittämä Iron Dome -järjestelmä siis muuttamassa pitkälti raketteihin viime vuosina perustuneen terrorismin luonnetta?

Iron Dome ei kykene torjumaan kaikkia raketteja.
Tosiasia kuitenkin on se, että raketinkantaman sisällä Gazasta asuvien israelilaisten elämä on pahasti häiriintynyt. Koulut on suljettu ja ihmiset pitävät ulkona liikkuessaan silmällä tietä lähimpään pommisuojaan. Nämä ongelmat kohtaavat juuri nyt ainakin miljoonaa israelilaista. Gazalaisilla on tietysti samanlaisia murheita. Mutta israelilaisille nämä asiat ovat muistutus siitä, että todellinen uhka ei tule Gazasta, vaan Hizbollahin hallitsemasta Etelä-Libanonista, jossa on moninkertainen määrä tuhovoimaisempia ja pidemmälle kantavia raketteja, joille Iron Dome -yksiköt eivät ehkä voi paljoa. Ja vielä isompia Israeliin kantavia ohjuksia on sekä Iranilla että Syyrialla. Näitä vastaan Israelilla on Arrow-torjuntajärjestelmä, mutta sitä ei ole koskaan testattu kansainvälisen kovapanosammunnan aikana. Joka tapauksessa pari miljoonaa pohjoisisraelilaista muistavat hyvin Toisen Libanonin kesäsodan heinä-elokuussa 2006, jolloin iso osa elämästä vietettiin pommisuojissa.

Aion piakkoin kirjoittaa enemmän Iranin Israelille ja muullekin Lähi-idälle aiheuttamasta huolesta. Mutta jo nyt ennakkona yksi asia tuosta osasta Lähi-idän monimutkaista kriisiä. Israel ei lähde pommittamaan Irania ennenkuin se on lamauttanut Hizbollahin alueensa pohjoispuolella ja ehkä selvästi sitä sotilaallisesti heikomman Hamasinkin eteläpuolellaan. Siis huoli pois hetkeksi, sillä ennen näitä operaatioita ainakaan Israelin toimesta ei aloiteta uusia isompia sotia. Mutta jos olisin Hizbollahin jäsen tai muuten vain Etelä-Libanonissa, odottaisin tämän vuoden kevätsateiden loppumista ja hyvän lentosään saapumista kesäajaksi hyvin levottomana.






torstai 1. maaliskuuta 2012

Kun anteeksipyynnöt lisäävät ääri-ilmiöitä


Jyllandspostenin sivu, josta
anteeksipyytäminen alkoi

Vuonna 2005 maailman mittakaavassa pienehkö tanskalainen sanomalehti julkaisi Muhammad-aiheisia  karikatyyrejä. Muutaman kuukauden kuluttua miljoonat muslimit raivosivat islamilaisen maailman suurissa kaupungeissa vaatien julkaisijoiden ja piirtäjien rankaisua. Pari vuotta myöhemmin floridalaisen pikkukaupungin tuntematon mutta julkisuudenkipeä pastori, jonka seurakuntaan kuuluu vain kymmeniä ihmisiä, uhkaa polttaa koraanin, ja samat muslimijoukot ovat liikkeellä vaatimassa länsimaista maailmaa kuriin ja järjestykseen. Tämän vuoden helmikuussa amerikkalaissotilaat polttavat Afganistanissa Bagramin vankilassa muutaman koraanin, joita islamistivangit ovat käyttäneet salaisina viestiasiakirjoinaan, ja taas ovat mellakat ja mielenosoitukset käynnissä. Näissä kaikissa islamilaista maailmaa kuohuttaneissa tapahtumissa lopulta kuoli yhteensä satoja ihmisiä ja loukkaantui tuhansia. Lisäksi niiden yhteydessä poltettiin ainakin kolme länsimaista suurlähetystöä ja kymmeniä paikallisia kauppaliikkeitä. Ennen jokaista em. muslimimellakkaa olemme nähneet julkisten anteeksipyyntöjen sarjoja. Niihin ovat osallistuneet lukemattomat suurlähettiläät, ulkoministerit, pääministerit ja presidentit.

On jotenkin kummallista, että anteeksipyytäjinä eivät ole olleet näiden tuhoa aiheuttaneiden mellakoitsijoiden ja lähetystönpolttajien päämiehet. Anteeksipyyntöjä ovat esittäneet länsimaiden edustajat, jotka ovat pahoitelleet maissaan sallitun ja korkeassa arvossa pidetyn ilmaisunvapauden käyttöä. Tähän anteeksipyytäjien kuoroon on lisäksi yhtynyt erittäin suuri joukko erilaisia ihmisiä - alemman sarjan poliitikkoja, toimittajia, taiteilijoita ja muita maailman pelastajina itseään pitäviä - jotka ovat tulleet julkisuuteen tuomitsemaan nämä länsimaisten vapauksien täysin sallimat piirrokset, mielenilmaukset tai jätteen hävityksen. Miten ihmeessä nämä intellektuelleina itseään pitävät tietävät niin hyvin tuhansien kilometrien päässä Tanskasta tai Floridasta asuvien muslimien sydämissä nousevan kuvaamattoman raivon, joka saa heidät tolaltaan? Ja miten he osaavat jo ennalta pyytää anteeksi ikäänkuin antaakseen raivolle mahdollisuuden jäädä vain rajoitetun tuhon aiheuttamisen asteelle?

Pastori Jones
Sekä Jyllandspostenin että pastori Terry Jonesin tapahtumien aikana Lähi-idässä asuneena väitän, että länsimaista tulleet anteeksipyynnöt vahvistivat muslimimaailmassa niitä piirejä, jotka ovat kaikin tavoin länsimaiden vannoutuneita vihollisia. Ne kokivat anteeksipyynnöissä länsimaisten arvojen heikentymisen ja käyttivät tilannetta hyväkseen. Tämä mediajulkisuuden sallima hyväksikäyttö kohdistui nimenomaan länsimaista vapautta tavoittelevia muslimimaailman poliittisia liikkeitä vastaan. Rajuilla mielenosoituksilla haluttiin vahvistaa islamilaisia arvoja ja samalla polkea sitä muslimimaailmassakin orastavaa ilmaisuvapautta, joka on kaiken muun länsimaisen vapauden perusta. Tuntemani vapaamieliset muslimit olivat yleensä kauhuissaan tästä ääri-islamisteille ja Syyrian tapauksessa Assadin hallinnolle annetusta anteeksipyyntötuesta.

Minun käsitykseni on se, että mitä enemmän pyydämme anteeksi omia arvojamme, joiden kärjessä ovat henkilökohtaiset vapaudet, sitä herkemmin islamilaisessa maailmassa niitä pahoitteluja vaaditaan. Ja kohta ei enää anteeksipyyntökään riitä. Seuraavassa vaiheessa vaaditaan jo ilmaisuvapauteen syyllistyneiden rankaisua ja taloudellista kompensaatioita.

Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että kun monivuosisataisen vapauksia tavoitelleen taistelumme jälkeen alamme saavuttaa Ranskan vallankumouksen ja valistuksen ajan filosofien tarjoamia ihanteita, johtajamme ovat sukeltamassa takaisin keskiajalle pyytäessään anteeksi noiden ihanteiden käyttöä.

Jouduin tarjoamaan monta rakia seuralaisilleni Istanbulissa 16.2.2006 - tanskalaiselle ylikomisariolle ja kahdelle turkkilaiselle professorille - jotka eivät voineet käsittää, miksi Suomen pääministeri pyytää anteeksi Jyllandspostenin karikatyyrien uutisoivaa julkaisua jollain suomalaisella nettisivulla. Tanskalaispoliisi oli raivoissaan siitä, että hänen ryhdikästä ja anteeksipyytämätöntä pääministeri Rasmussenia ei tuettu edes eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä. Ja valtio-oppineet turkkilaiset olivat kauhuissaan maailman vapaimpana pitämänsä maan pääministeri Vanhasen nöyristelystä, jota he epäilivät ihailemansa suomalaisen arvomaailman konkurssin alkusoitoksi. Tajusin tarjoamistani rakilasillisista huolimatta hävinneeni yrityksen Suomen vapauksia korostavan linja puolustamisessa, kun yksi turkkilaisista kertoi keskustelun melko alkuvaiheessa myös presidentti Halosen pahoitelleen julkaisua.

En tiedä, kuka neuvoi Vanhasta aikanaan myymään arvonsa perustan. Enkä tiedä, kuka neuvoi viime viikolla presidentti Obamaa pyytämään koraanien hävittämistä anteeksi. Mutta sen tiedän, että nöyristely varhaiskeskiaikaisten arabialaisten arvojen edessä ei ole Suomen tai Yhdysvaltain etu eikä myöskään muslimimaailman etu. Se ei ole edes monikulttuurisuutta ajavien etu, vaikka tämän idean nimissähän näitä arvoja juuri myydään.

Kun katsotaan Lähi-itää ja laajemminkin muslimimaailmaa kuusi vuotta Jyllandspostenin karikatyyrien jälkeen, voidaan kai aika yksimielisesti sanoa islamilaisen herkkyyden kasvaneen merkittävästi. Ja samalla on kasvanut ääri-islamilaisten liikkeiden voima. Ne ovat ottamassa niskalenkkiä kaikkialla ns. arabikevään maissa. Uskaltamattomuutemme puolustaa parhaita arvojamme on osasyy tähän kehitykseen. Onko monikulttuurisuutta painottava mediamme myös unohtanut keskeisimmät arvonsa tältä osin?

Eikö voisi seuraavan kerran pyytää anteeksi esimerkiksi seuraavilla selkeillä tavoilla:

  • Anteeksi vaan, mutta meillä on tapana julkaista oivaltavia pilapiirroksia. Aiomme jatkaa tällä linjalla, kunnes muukin maailma ymmärtää asian merkityksen.
  • Anteeksi vaan, mutta joskus poltamme jätteemme polttamalla. Niin teemme jatkossakin. Ottakaa oppia ;-)
Toivottavasti presidentti Niinistön kaudella ei sorruta Halosen kauden aikaisiin parhaiden arvojemme polkemiseen.