perjantai 14. joulukuuta 2012

Lopun ajan viikot alkaneet Syyriassa

Bashar al-Assad
Al-Assadin hallinto Syyriassa on siirtynyt terminaalivaiheeseen. Ennen lopullista romahdusta sillä lienee aikaa muutamasta viikosta kolmeen kuukauteen. Veikkaan sen romahtavan jo tammikuussa.

Kapinallisten sotilaallinen menestys on lisääntynyt hitaasti koko syksyn ajan. Mutta viimeisen kuukauden aikana he ovat saaneet yhä merkittävämpiä voittoja, jotka todistavat hallituksen joukkojen joutuneen kestämättömään tilanteeseen. Kapinalliset ovat siis kyenneet parantamaan joukkojensa keskinäistä koordinaatiota. Noiden joukkojen aseistus ja taistelukyky muiltakin osin on syksyn mittaan parantunut.

Hallituksen joukoista näkyy jo taisteluväsymys. Sen joukot ovat myös huvenneet tappioihin ja karkuruuteen. Kun Syyrian armeija vielä pari kuukautta sitten kykeni isohkoihin hyökkäyksellisiin operaatioihin puhdistaakseen laajoja kaupunginosia kapinallisista, se nyt näyttää keskittyvän enää kaikkein tärkeimpien kohteiden suojaamiseen. Epätoivoisia merkkejä ovat myös rypäleaseisiin ja Scud-ohjuksiin turvautuminen
sekä kemiallisten aseiden käyttöönoton valmistelu.

Syyrian armeija kykenee vielä puolustamaan Damaskoksen keskusta-alueita ja isoa osaa rannikkoseudusta. Mutta kun se muualla joutuu vetäytymään, pystyvät kapinalliset melko pian keskittämään niin ison määrän joukkoja ratkaiseviin iskuihin, jotka lopulta kaatavat al-Assadin hallinnon. Ensimmäisellä iskulla kapinalliset katkaissevat pääkaupungin ja rannikkoseudun yhteydet. Käsitykseni mukaan armeijan moraali laskee nopeasti tämän jälkeen, ja Damaskos kaatuu lopulta melko lyhyen taistelun jälkeen ellei peräti antaudu.

Syyrian sisällissota ei kuitenkaan lopu tähän. Se siirtyy seuraavaan vaiheeseen, jonka aikana taistellaan seuraavan hallinnon johtopaikoista samalla, kun voittajat koettavat maksaa kalavelat 40 vuotta hallinneiden Assadien kannattajille. Varsinkin alaviiteille ja kristityille vähemmistöille voi tulla kovat paikat. Olen melko varma siitä, että sodan tämä vaihe on vähintään yhtä sekava kuin vuonna 2004 alkanut Irakin kansanryhmien välinen ja vieläkin jatkuva konflikti.

Syyrian kansallisen koalition virallinen logo
Myös kansainväliset toimijat ovat valmistautumassa vauhdilla Assadin jälkeiseen aikaan. Ensin Eurooppa ja muutamaa päivää myöhemmin Yhdysvallat tunnustivat Qatarissa perustetun Vallankumouksellisten ja opposition voimien kansallisen koalition Syyrian viralliseksi johdoksi. Tällä tunnustuksella tietysti yritetään saada jonkinlaista järjestystä väistämättömään vallanvaihtoon. Yritys on kannatettava, mutta sen todellinen vaikutus jää nähtäväksi. Tosiasiassa kukaan ei vielä tiedä, mikä ryhmittymä vallan Syyriassa on saanut, kun pöly lopulta laskeutuu. Merkittäviä vallantavoittelijoita kun löytyy myös tuon kansallisen koalition ulkopuolelta.

Assadin hallintoa vahvasti tukenut Venäjäkin valmistautuu jo uuteen Syyriaan. Apulaisulkoministeri Bogdanov rohkeni jo julkisesti epäillä kapinallisten lopulta voittavan. Venäjä on jo alkanut evakuoida väkeään ja kalustoaan Syyriasta samalla, kun se käy kulissien takana epätoivoisia neuvotteluja mm. Yhdysvaltain kanssa kyetäkseen säilyttämään edes jonkin osan vaikutusvallastaan alueella. Venäjän neuvottelukortit eivät ole kovin hyvät, mutta eipä Yhdysvalloilla tai EU:lla ole paljoa parempia käsiä. Ehkä Venäjä voi tarjota jotain liittyen vallanvaihdon nopeuteen ja Syyrian kemiallisten aseiden vaarattomaksi tekemiseen?

Nuo kemialliset aseet ovat vielä mahdollinen yllätystekijä. Niiden kohtalo kiinnostaa useita tahoja eikä vähiten Israelia. Mutta Assadia ne eivät enää auta. Hänen ja hänen lähipiirinsä vaihtoehtoina on joko kuolla Syyriassa tai yrittää saada turvapaikka jostain. Arabimaailmasta sellaista tuskin löytyy, Venäjä ei halua heitä rasitteekseen eikä iranilainen elämäntapa ole Assadien luksuselämän mukaista. Niinpä Syyrian apulaisulkoministeri on sukkuloinut viime päivinä kyselemässä kortteeria Kuubasta, Venezuelasta ja Equadorista.

No Assadin määränpää ei lopulta ole kovin tärkeää. Paljon isompi merkitys on sillä, miten ja milloin hänen lähtönsä tapahtuu. Nopea ja lopullinen lähtö Saddamin lailla (joulukuussa 2006) taitaisi olla paras ratkaisu kaikkien syyrialaisten kannalta tarkasteltuna?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Iranium

Näin tämän filmin jo jonkin aikaa sitten, kun tilasin sen dvd-formaatissa luultavasti ensimmäisten joukossa. Nyt vasta huomasin, että se on päässyt vapaaseen jakeluun Youtube-palvelussa. Trailerihan siellä on ollut jo pidempään esillä.

Filmin katselu vaatii englanninkielen ymmärrystä ja reilun tunnin verran keskittymisaikaa. Suosittelen lämpimästi katsomista, jos molemmat edellytykset ovat jonain iltana tai viikonloppuna kunnossa. Tarjoan linkin tämän jutun lopussa.

Kannattaa tietysti muistaa, että Iranium tarjoaa vain yhden näkökulman Irania koskevaan ongelmaan. Mutta pidän sitä kuitenkin hyvin relevanttina useammastakin syystä. Iranium tarjoaa ikkunan poliittisen islamin - tässä tapauksessa shiialaisen - kunnianhimoisimpiin tavoitteisiin, joissa ydinase on vain väline. Päämäärä saattaa olla paljon kauempana, kuten filmissä vihjataan.

Toisaalta Iranium tarjoaa mahdollisuuden pohtia Yhdysvaltain politiikkaa Iranin kohdalla. Presidentti Carterin jäljet ovat karseat, mutta en toisaalta löydä hänen seuraajiensakaan poliittisista linjauksista lohdutusta. Toistaako Obama Carterin "ymmärryspolitiikan" virheet, jää nähtäväksi.

Iraniumissa käsitellään aika vähän Israelin ja Iranin suukopua. Mutta vielä vähemmän siinä pohditaan Iranin ja sunniarabimaiden välisiä jännitteitä, jotka minun käsitykseni mukaan ovat Lähi-idän jännitteiden ytimessä. Tämä on se syy, miksi en nosta Iraniumia parhaiden poliittisten dokumenttien sarjaan. Mutta kuten sanoin, filmi on huolellisen katsomisen arvoinen kaikkine puutteineenkin.

Ja tässä linkki Iraniumin Youtube-versioon: http://www.youtube.com/watch?v=t4IDy-0CJbE. Enjoy!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Muslimien sananvapauden siedätyshoidon tarpeellisuudesta

"Ei saa pilkata!"
No Charlie Hebdon mielestä jopa pitää pilkata.
Edellisessä bloggauksessani käsittelin niitä syitä, jotka ovat johtaneet monien muslimiyhteisöjen "raivonilmauksiin" Muslimien Viattomuus -filmin trailerin julkitulosta. Tuossa kirjoituksessahan väitin, että kyse on pitkälti islamistien välisestä valtataistelusta, jossa länsimaita kaikkine vapauksineen käytetään lähinnä ampumaradan maalitauluna, jotta ei tarvitse hakea eläviä maaleja (omasta lähiyhteisöstä) ammuttavaksi.

Kokemukseni perusteella pidän täysin varmana sitä, että nuo viime päivien "raivonilmaukset" olivat ennalta suunniteltuja ja melko pienien ryhmien suorittamia. Näin oli myös aiempien vastaavien tapahtumien kohdalla. Mutta yhtä varma olen siitä, että iso osa aidosti uskovista muslimeista todella loukkaantuu esimerkkiinsä ja sankariinsa, Muhammadiin, kohdistuvasta kritiikistä. Tästä syystä nuo pienet ryhmät saavat ajoittain massojakin liikkeelle. No, muistetaan tietysti myös rahapalkkioiden voima arabimaissa.

Noille ihmisille Muhammad on paljon isompi esikuva tai palvonnan kohde kuin keskimääräiselle suomalaiselle ovat kaikki Suomen historian merkkihenkilöt yhteensä ml. Väinämöinen, Gustav Mannerheim ja Matti Nykänen. Mutta silloin kaikki Muhammadin edustama on myös raskas kahle. Jos meillä joku Keniassa tuotettu Mannerheim-filmi aiheuttaa jonkinlaista kuohuntaa mediassa, voi hyvin ymmärtää, että Muhammad-filmillä on islamilaisessa maailmassa todella kiihottava vaikutus, jota hyvin valmistautuneet ryhmät voivat helposti käyttää hyväksi. Olen aiemmin perustellut täällä, miksi emme voi anteeksipyynnöillä asiasta selvitä islamilaisessa maailmassa.

Keskimääräiselle suomalaiselle tämä aiheuttaa ongelman. Toisaalta ei haluaisi loukattavan ketään meille puolijoutavilla asioilla, mutta sananvapauskin on ollut aika tärkeä asia. Joutuuko tässä nyt valitsemaan muslimien jatkuvan loukkaantumisen ja niitä seuraavien levottomuuksien tai länsimaisen sananvapauden kaventamisen välillä? Minulla on tavalliselle suomalaiselle pari aika hyvää vastausta asiaan. Toinen niistä tulee 1700-luvulta ulkomailta ja toinen 1900-luvulta kotimaasta.

Yksi Yhdysvaltain tunnetuimman perustajan, Benjamin Franklinin, lainatuin ajatelma kuuluu seuraavasti: "He, jotka voivat luopua olennaisesta vapaudesta saavuttaakseen vähän tilapäistä turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta tai turvallisuutta." Franklinin ajatuksen mukaan vapaudet ja turvallisuus ovat kytköksissä toisiinsa. Islamilainen maailma, jossa yleisesti ei ole vapauksia eikä turvallisuutta, todistaa tapahtumillaan Franklinin ajatelman puolesta. Taipumalla muslimijärjestöjen tahtoon kieltää vapaus kritisoida Muhammadia tai muita pyhiksi koettuja arvoja, astuisimme kohti heidän vapaudettomia yhteiskuntiaan ja turvattomuuttaan.

Yksi presidentti Mauno Koiviston tunnetummista lausahduksista koski provosointia: "Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan." Tämän lausahduksen opetus voi toimia silloin, kun noin yleisesti yritetään ajatella analyyttisesti ja rationaalisesti. Valitettavasti sitä nykyisin edes yritetään vain pienessä osassa maailmaa.

Noiden kahden viisauden yhdistäminen voi kuulostaa jotenkin teennäiseltä, mutta yritän sitä kuitenkin. Ensinnäkin ei ole vapauksia ilman järkeen perustuvaa ajattelua. Eikä ole vapaata ja järkeen perustuvaa ajattelua ilman haastamista, jossa provosointi on yksi haastamisen laji. Mutta liiallisessa provosoitumisessa kadotetaan järjen ääni. Silloin vapaa ajattelu häiriintyy, tunteet nousevat hallitsevaan asemaan ja tehdään asioita, jotka voivat uhata turvallisuutta.

Jos me haluamme pitää kiinni niin yleisistä vapauksistamme, meidän on hyväksyttävä myös provosointi osana niitä. Franklinin mukaan tämä on edellytys turvallisuudellemme. Tämä logiikka meidän on opetettava myös islamilaiselle maailmalle, joka on jäänyt meistä jälkeen vuosisatoja rationaalisessa ajattelussa. Uskovat muslimit tarvitsevat sananvapauden siedätyshoitoa eli provosointia tässä suhteessa. Ja se voi tapahtua vain pitämällä erilainen islamkritiikki voimissaan, julkisuudessa ja muslimien saatavilla. Näin kehittyneempi ja parempi kulttuuripiiri voi opettaa heikompaa. Mutta pitkällä aikavälillä on myös heikomman etu altistua siedätykselle. Samalla heille on tietysti syytä kertoa Koiviston neuvo, jonka mukaan hoidosta selviää helpommalla, jos siitä ei provosoidu ääritekoihin.

Kummalliselta vaan tuntuu se, että em. asiaa ei tunnuta ymmärrettävän monissa länsimaiden hallituksissa ja mediataloissa, joissa nytkin vaaditaan islamkritiikin hillitsemistä. Mutta aiemminkin kirjoitukseni kohteena ollut pieni pariisilainen lehti, Charlie Hebdo, joka on tänään julkaissut lisää Muhammad-karikatyyrejä, on asian oivaltanut. Tuolla oivalluksella se vielä pääsee vapauden ja turvallisuuden historian kunniatauluun. Tosin sitä ennen lehden toimituksen turvallisuus voi olla hetkellisesti uhattuna.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Muhammad-filmin reaktioista vähän syvällisemmin

Suurlähettiläs Christopher Stevens
Uutisotsikot ovat tänään kertoneet amerikkalaisvastaisista levottomuuksista Libyassa ja Egyptissä. Etusivun otsikoksi aiheen nosti se, että Libyan Benghazissa levottomuudet äityivät aseelliseksi hyökkäykseksi, jossa poltettiin Yhdysvaltain konsulaatti ja surmattiin Benghazissa vierailulla ollut Yhdysvaltain Libyan suurlähettiläs. Otsikoiden alla olevat jutut kertovat levottomuuksien syyksi pohjoisafrikkalaisten raivonYhdysvalloissa tuotetusta filmistä, jossa kerrotaan kappaleita islamin profeetta Muhammadin elämästä. No, voihan asian ilmaista noinkin, jos haluaa käsitellä ilmiötä pinnallisesti.

Stevensiä kuljettanut auto ja
salafistien sankari
Palaan itse filmiin tämän kirjoituksen lopussa. Sieltä voit myös katsoa 13 minuuttia kestävän trailerin. Mutta aloitan muslimimaailman syvemmistä tunnoista, jotta pääasia ei unohtuisi.

Islamilaisessa maailmassa on jo yli 200 vuotta ollut käynnissä valtataistelu modernistien ja islamin perinteisiä arvoja kannattavien välillä. Tuon kamppailun ytimessä on muslimikulttuurien jälkeenjääneisyys lähes kaikilla alueilla verrattuna läntiseen sivilisaatioon. Hyvinkin erilaiset modernistiryhmät ovat yrittäneet kuroa tuota eroa umpeen välillä siinä vähän onnistuenkin. Näiden ryhmien strategiana on ollut tuoda länsimaisia vaikutteita selektiivisesti paikallisiin kulttuureihin. Tätä ovat yrittäneet monet tutut Lähi-idän johtajat Iranin shaaheista Saddamiin, Assadeihin ja Mubarakiin. Välillä sitä on yritetty länsimaisten virtausten mukaisesti ja välillä sosialismin keinoin. Yhteistä on kuitenkin vaikutteiden tuonti ulkoa ja islamilaisen tradition ulkopuolelta.

Stevens surmatyön jälkeen
Tuollaiset kulttuurimuutokset ovat aiheuttaneet ajoittain voimakasta vastarintaa islamiin tukeutuvien traditionalistien piirissä. Välillä tuo vastarinta on tukahdutettu verisesti, mutta tähän asti se on aina noussut uudelleen uhkaamaan näitä uudistajia. Oleellista on huomata, että tuo traditionalistien vastarinta ei ole yhtenäistä. Ajan saatossa on syntynyt hyvin erilaisia islamistisia liikkeitä, joilla saattaa olla visio samankaltaisesta tavoitetilasta, mutta keinot siihen pääsemiseksi poikkeavat niin paljon toisistaan, että nämä ryhmät ovat toisilleen vihamielisiä tai ainakin rajuja kilpailijoita.

Tällä hetkellä arabimaailmassa vaikuttaa voimakkaimpina kaksi islamistista liikettä, muslimiveljeskunnan ideologiselle pohjalle perustuvat ja käytännön toimintatavoiltaan sitä jyrkempien salafistien ryhmät. Arabikevään mahdollistamassa poliittisessa liikkumatilassa nämä ryhmät ovat ottaneet melko rajustikin yhteen kilpaillessaan vallasta. Tuon kilpailun ytimessä on ollut kisailu islamilaisesta puhdasoppisuudesta ja yhteiskuntamallista kaikkine normeineen. Ja tämän kisailun osana on tietysti viholliskuvien luonti siitä, mikä on suurin uhka hyvälle islamilaiselle yhteiskunnalle.

Se uhka on jo 1900-luvulta alkaen ollut länsimainen filosofia kyseenalaistamisineen, vapauksineen ja oikeuksineen. Ne nimittäin ovat koko ajan murentaneet islailaisen maailmankäsityksen mukaan järjestyneitä yhteiskuntarakenteita. Ne uhkaavat sen patriarkaalista, autoritaarista ja jäykkiin normeihin perustuvia rakenteita perhetasolta heimotasolle asti. Kun tuon vihollisen lipunkantajana on kiistatta viimeistään toisesta maailmansodasta alkaen ollut Yhdysvallat, on selvää, että se on saanut islamistipiireissä suuren saatanan arvon. Saatanan pahuutta tässä tapauksessa lisää tietysti sen voima taloudellisesti ja sotilaallisesti. Nuo voimat ovat monen muslimin mielestä nöyryyttäneet islamilaista maailmaa, jonka kuitenkin pitäisi Allahin suojeluksessa ja Muhammadin profetioiden mukaan lopulta voittaa kaikki.

Nyt nähdyt levottomuudet, jotka muuten takuuvarmasti leviävät myös muihin islamistiryhmien kilpailun dominoimiin maihin, ovat siis pitkälti islamistien keskinäistä kilpailua oikeutuksesta valtaan. Kyse on siitä, kuka iskee lujimmin suurta saatanaa vastaan ja kerää sillä tukea itselleen. Sisäpolitiikasta ja vallasta siis on kyse. Reaktiot filmiin olivat nimenomaan salafistien järjestämiä sekä Libyassa että Egyptissä. Molemmissa maissa vaaleissa voittaneet ja enemmän hallitusvaltaa käyttävät ryhmät ovat nojallaan muslimiveljeskuntaan. Sekä Libyan että Egyptin hallitukset ovat hankalan paikan edessä. Libyan Benghazissa, jonka salafistiryhmät ovat käytännössä militiaryhmillään ottaneet valtaansa, tämä on aivan erityinen ongelma uudelle hallitusvallalle.

Tripolin ja Kairon hallituksia uhkaa Yhdysvaltain vaikutusvaltainen kosto (luultavasti taloudellisesti), jos mitään ei tehdä levottomuuksien nopeaksi tukahduttamiseksi, tai mahdollisesti arvovallan menetys oman kansan uskonnollisten keskuudessa rohkeammille salafisteille taistelussa saatanaa vastaan. Mutta on tämä tilanne jossain määrin ongelmallinen Yhdysvalloillekin ja aivan erityisesti marraskuun vaaleihin valmistautuvalle Obaman hallinnolle. Mitä sen pitäisi tehdä? Jos se jotenkin "ymmärtää" filmistä syntynyttä raivoa, se pyllistää oman kansan ylpeydelle ja itseluottamukselle. Jos se lähtee rankaisemaan vallanvaihdoissa tukemiaan muslimiveljeskuntahallituksia, sen viime vuosien Lähi-itä-politiikka julistetaan alusta pitäen epäonnistuneeksi. Republikaanit siis saavat joka tapauksessa aseen Obamaa vastaan näistä tapahtumista.

En lähtenyt nyt analysoimaan tarkemmin islamistien herkkyyksiä Muhammad-asioissa, koska olen sitä tehnyt monissa aiemmissa kirjoituksissani. Mutta on selvää, että Muhammad on herkkä aihe, jonka rienaavasta ja jopa neutraalista käytöstä on helppoa lietsoa levottomuuksia uskonnollisten muslimien keskuudessa. Arvot ovat islamistien parissa kovin erilaiset verrattuna länsimaisiin yhteisöihin, joissa Jeesus-pilkka saattaisi herättää hillittyä närkästystä yleisönosastoilla. En myöskään arvioi tässä yhteydessä filmiä sanavapausnäkökulmasta. Sanon vain, että minun mielestäni sananvapaus arvona ylittää moninkertaisesti islamistin oikeuden loukkaantua.

Olen nähnyt elokuvasta vain tämän alla olevan trailerin. Siitä tunnistin useita tuttuja asioita Muhammadin elämäkerrasta. Ne ovat islamisteille tositapahtumia, eivätkä he edes yritä niitä kiistää. Mutta loukkaus on se, kun vääräuskoinen tekee filmin. Ja vielä huonon filmin, mikä näkyy jo trailerista. Ja lisäongelma on se, että sunnalaisen tradition mukaan Muhammadia ei saisi esitellä muuten kuin täydellisenä ihmisenä ja vain verbaalisesti. Mutta arvioi asia itse:



Vasta nimetyn Libyan suurlähettilään, Christopher Stevensin, oma esittelyvideo muuten löytyy täältä. Suosittelen katsomaan sen linkistä. Minun mielestäni Stevens vaikutti hyvältä diplomaatilta. R.I.P.

PS. Unohtui vielä kertoa yksi tosiasia Benghazin konsulaatia vastaan tehdystä iskusta. Se ei ollut mikään massatapahtuma, vaan 911-päivän kunniaksi noin 20 hyvin aseistautuneen salafistitaistelijan toteuttama suunniteltu isku, jonka alta pakenivat Libyan hallituksen asettamat turvamiehet. Mutta massatapahtumia ja suurlähettiläs Stevensin surmaa juhlivia tilaisuuksia nähdään arabimediassa lähipäivinä paljon.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Vihreän energiateollisuuden tekopyhä valitus epäreilusta kilpailusta

Tämän talon tuottama aurinkosähkö tuplaa köyhemmän
naapurin sähkölaskun. Se on vihreää reiluutta.
Euroopan Unionin komissio on aloittanut selvityksen kiinalaisten aurinkopaneelien tuottajien aiheuttamasta markkinahäiriöstä EU:n markkinoilla. Kiinalaiset aurinkopaneelit kun ovat ajaneet halvoilla hinnoillaan jo monia saksalaisia aurinkovoimalatehtaita konkurssiin. Sama on tapahtunut myös Yhdysvalloissa. Asia näkyy myös hyvin vihreää teollisuutta kuvaavassa pörssi-indeksissä, josta kirjoitin jo kauan sitten täällä.

On ollut kaikkien tiedossa, että Kiinan hallitus on subventoinut rajusti ns. vihreää teollisuuttaan ja tukenut sitä myös rajoittamalla eräiden sen keskeisten raaka-aineiden vientiä kilpailijoille länteen. Tältä osin kyse on lähes kauppasodasta. Mutta huvittavaksi ja tekopyhäksi asian tekee se, että EU-kantelun vetäjänä asiassa on ollut saksalainen  SolarWorld AG, joka itse on ollut massiivisten ja moninkertaisten tukien saaja. Siis SolarWorld AG kantelee EU:lle siitä, että kiinalaiset kilpailijat hinnoittelevat tuotteensa epäreilusti, koska ne saavat tukiaisia Kiinan valtiolta.

Tarkastellaanpa vähän tarkemmin SolarWorld AG-firmaa. Se on saanut vuosina 2003-2011 yli 137 miljoonan euron suoran tuotantotuen Saksan valtiolta berliiniläisen Solarmarkt-markkinatutkimuslaitoksen mukaan. Sen lisäksi se on saanut runsaasti muita tukia mm. vientitakauksina ja investointitukina. Lisäksi firmaa on tuettu myös sen kuluttaman sähkön hinnassa, sillä sen ei ole tarvinnut maksaa niitä vihreän energian veroja, jotka normaaleilta kuluttajilta peritään. Nämä veroluonteiset maksut muodostavat noin puolet Saksassa perittävästä sähkön hinnasta, joka tavalliselle kuluttajalle on noin 30 senttiä kilowattitunnilta - yli kaksinkertainen hinta verrattuna vaikkapa Suomeen.

Aurinkovoiman tuottajia - SolarWorld AG:n asiakkaita - tuetaan juuri noilla edellisessä kappaleessa mainituilla ja sähkön hintaan sisällytetyillä maksuilla. Heille maksetaan järjettömän kallista takuuhintaa tuotetuista kilowateista, joka peritään tavalliselta sähkön kuluttajalta. Tavallinen saksalainen kotitalous siis maksaa liki kaksinkertaista sähkölaskua siksi, että varakkaammat ihmiset ovat ostaneet katoilleen tai puutarhoihinsa subventoidun SolarWorld AG:n tai nykyisin yhä useammin kiinalaisen aurinkovoimalan, joka tuottaa sähköä päivisin, kun sattuu olemaan aurinkoista. Ja nämä varakkaat pientuottajat vaurastuvat köyhempien naapureidensa sähkölaskujen avulla. Ei ihme, että aurinkovoimateollisuudella oli Saksassa kultaiset vuodet, ja pörssikurssit hipoivat vihreän väristä taivasta.

Tätä ihanuutta on alkanut rasittaa tieto siitä, että jo sadattuhannet saksalaiset kotiutaloudet ovat pudonneet ns. energiaköyhyyteen. Tällä tarkoitetaan kyvyttömyyttä maksaa kalliita sähkö- ja energialaskuja ajallaan. Viime vuonna yli 400 000 saksalaiselta kotitaloudelta katkaistiin hetkeksi sähköt maksamattomien laskujen vuoksi. Sama ilmiö on havaittu myös Englannissa.

On jotenkin tekopyhää, että lähinnä vain tukiaisten ja markkinamanipulaation avulla toimiva saksalainen vihreän energiatuotannon firma valittaa EU:lle kiinalaisten firmojen aiheuttamista markkinahäiriöistä. Epäilen kiinalaisten tuottajien saaneen vähemmän tukiaisia verrattuna saksalaisiin kilpailijoihinsa. Mutta vielä härskimpää on se, että tavallisella saksalaisella sähkön kuluttajalla ei ole toivoakaan saada ymmärrystä EU:sta unionin itsensä ja Saksan Liittotasavallan aiheuttamien sähkömarkkinahäiriöiden seurauksista.

Kenen puolella EU mahtaa tässäkin asiassa olla? Ja mitä järkeä tukiaisten varassa toimivassa vihreässä energiateollisuudessa ylipäätään on? Jos vihreä energiateknologia on niin kustannustehokasta kuin Satu Hassit ja muut vihreät väittävät, annetaan sen kilpailla vapaasti vesivoiman, ydinvoiman, maakaasun, modernin hiilivoiman ja muiden tuotantomuotojen kanssa. Siis tukiaiset pois niin saksalaisilta kuin kiinalaisilta. Se olisi reilua. Ja siitä hyötyisi myös tavallinen saksalainen sähkönkuluttaja.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Yhdysvaltain kaksi huonointa presidenttiä?

Jimmy Carter - Yhdysvaltain huonoin presidentti?
Ketkä ovat Yhdysvaltain kaksi epäonnistuneinta presidenttiä? Tämä kysymys on aina presidentinvaalien lähestyessä esillä mediassa ja nykyisin blogistanissa myös. Taidanpa minäkin heittää arvaukseni tästä asiasta ilmaan blogissa harrastamastani Lähi-idän näkökulmasta.

Aika yleisesti koko Yhdysvaltain yli 200-vuotisen historian kehnoimpana presidenttinä pidetään vuosina 1977 - 1981 hallinnutta Jimmy Carteria. Lähi-idän osalta Carterilla on yksi kirkas ansio ja yksi todella synkkä tappio. Ensimmäinen on tietysti Egyptin ja Israelin rauhansopimuksen välittäminen Camp Davidissa vuonna 1978. Ja se toinenkin sattui seuraavalle vuodelle, kun Yhdysvallat menetti merkittävän liittolaisensa, Iranin, ajatollah Khomeinin shiia-islamilaiselle vallankumoukselle, ja Yhdysvaltoja nöyryytettiin mm. Yhdysvaltain Teheranin lähetystön panttivakikriisillä lähes puolentoista vuoden ajan.

Iranin islamilainen vallankumous oli se iso asia, joka innoitti esimerkkinsä voimin islamisteja kaikkialla, myös kilpailevassa sunnien maailmassa, nousemaan läntistä maailmaa vastaan. Al Qaidan kaltaisten terrorijärjestöjenkin alku liittyy juuri noihin tapahtumiin. Carterin vahtivuoron aikana tuo asia siis pääsi tapahtumaan.

Barack Obama - vielä huonompi presidentti?
Nyt vallassa oleva presidentti Obama lienee ylittänyt Carterinkin saavutukset ainakin Lähi-idän osalta. Hänellä nimittäin ei ole ainuttakaan kirkasta ansiota alueelta. Obaman presidenttiyden alkuvaiheen paljon mainostetut yritykset aikaansaada rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välille epäonnistuivat surkeasti siitä huolimatta, että Obama sai ennakkoon Nobelin rauhanpalkinnon osin juuri noista yrityksistä. Mutta Obaman menetykset ovat moninkertaisia verrattuna Carteriin. Obama nimittäin on menettänyt Muslimiveljeskunnan Kevään mukana lähes koko arabimaailman, jonka Ronald Reagan onnistui Carterin jälkeen pääosin vakiinnuttamaan Yhdysvaltain ystäviksi.

Egyptin, Tunisian ja Libyan vallankumoukset ovat tuoneet Muslimiveljeskunnan paikalliset haarat valtaan kaikkialla. Ja sama trendi on menossa myös Marokon ja Jordanian vaaleissa. Ihmettelisin, jos Syyrian sisällissodasta lopulta muutaman vuoden kuluttua nousisi voittajana joku muu taho kuin Syyrian Muslimiveljeskunta. Nämä kaikki ovat Muslimiveljeskunnan alkuperäisen ideologian mukaan vihamielisiä länsimaiselle elämänmenolle ja politiikalle.

Obamalle lisärasitusta aiheuttaa hänen hallintonsa haluttomuus yhdistää islamperäistä terrorismia itse islamilaiseen ideologiaan myöskään ehkäistyjen, torjuttujen ja selvitettyjen terrori-iskujen osalta. Kyse on siis ilmiöstä, jossa ei haluta tunnustaa tosiasioita.

Obaman hallinto sai säkillisen egyptiläistä hiekkaa silmilleen viime viikolla. Yhdysvallat olisi halunnut tutkia (YK:n päätöslauselmien mukaisesti) Iranista Syyriaan matkalla olleen rahtialuksen, jonka lastin epäiltiin sisältäneen aseita Syyrian nykyiselle hallinnolle. Egyptin Muslimiveljeskunnan johtoon kuulunut presidentti Mursi kielsi tutkinnan. Kaiken huipuksi Mursi matkusti samalla viikolla vieraaksi Teheraniin, jossa järjestettiin kansainvälinen kokous. Antaako tapahtuma esimerkin monelle muullekin arabijohtajalle siitä, että Yhdysvalloissa on heikko johtaja, jonka silmille voi heittää hiekkaa?

Eniten Obaman Lähi-idän politiikka on tietysti aiheuttanut huolta Arabian niemimaan maissa ja Israelissa, joissa on oltu kasvavasti huolissaan Iranin ydinaseohjelman heikoista pysäytysyrityksistä. Obaman kykyyn ja haluun tältä osin on kasvava epäluottamus. Jotenkin onkin viime aikoina ollut niin, että demokraattipresidenttien aikana maailmaan syntyy uusia ydinasevaltioita. Niinhän kävi Clintoninkin viimeisinä vuosina, jolloin Pakistan ja Intia liittyivät ydinaseklubiin vuonna 1998.

Obaman Lähi-itä-politiikan arvostelu on osin ennenaikaista. Mutta lähes koko arabimaailman menetys Yhdysvaltain ystäväpiiristä olisi tietysti katastrofaalista. Jos olisin sitä epäilevä Lähi-itää seuraava amerikkalainen ja parin kuukauden kuluttua pidettävien vaalien rekisteröitynyt äänestäjä, saattaisin pitää Obamaa vielä Carteriakin huonompana presidenttinä. Obamalla siis on tästä näkökulmasta mahdollisuus laskeutua Yhdysvaltain huonoimmaksi presidentiksi. Tämä asia voi ratkaista Obaman uudelleenvalinnan, kuten Iranin panttivankidraama pilasi aikanaan Carterin uudelleenvalinnan mahdollisuuden. Mutta vasta historiantutkijat parinkymmenen vuoden kuluttua voivat kertoa alustavan tuomion Obaman kaudelle.

Mutta olisiko Sinulla ehdotuksia Carteria ja Obamaa huonommiksi presidenteiksi?

torstai 30. elokuuta 2012

Mitä imaami vastaisi kysymykseen vaimon lyömisestä?

Olen joskus aiemmin kirjoittanut palasia naisen asemasta islamin opetuksissa. Tuossa kirjoituksessa käsittelin lyhyesti myös vaimon lyömisen oikeutusta. Tämä oikeushan perustuu suoraan Koraaniin, jonka jakeessa 4:34 Allahin todetaan suosineen miestä asettamalla hänet naisen pääksi. Saman jakeen loppuosassa sanotaan: ”… Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä…”.

Kun eräs lukija epäili minun liioitelleen asiaa, päätin hakea oikean ja islamin sunnalaista päähaaraa edustavan uskonoppineen kertomaan asiasta. Alempana olevasta kuvasta avautuvassa videopätkässä imaami Abd Al-Rahman Mansour antaa tarvittavia opetuksia egyptiläisellä Al Nas - televisiokanavalla. Kyseinen televisiokanava on erikoistunut nimenomaan uskonnollisten opetusten antamiseen.

Joskus seuratessani islam-juttuja suomalaisesta valtamediasta olen ihmetellyt, miksi toimittajat eivät kysy vaimon lyömisestä maassamme vaikuttavilta imaameilta tai muilta islamilaisen lain tuntijoilta. Asia olisi kiinnostava myös ei-islamilaisen valtaväestön kannalta. Nimittäin islamilaisen käsityksen mukaan Koraani ja Muhammadin perintö kuuluvat koko ihmiskunnalle eikä vain oikeauskoisille muslimeille. Siksi Allahin ohje lyödä vaimoa määrätilanteissa on tietysti universaali islamilaisittain tarkastellen. Siispä ilmainen kysymysvinkki toimittajille seuraavaa imaamihaastattelua varten: "Pitäisikö monikulttuurisessa Suomessa muuttaa lakia siten, että vaimon lyöminen kurinpidollisista syistä sallittaisiin kaikille aviomiehille - siis myös kristityille ja pakanallisille suomalaismiehille?"





Aivan hellyttävältä kuulostaa tuon videoklipin lopussa oleva lainaus Muhammadin lyömän Aisha-vaimon suusta: "En lepää ennenkuin olet minuun tyytyväinen."

Ja täytyy muistaa, että kurittoman vaimon lyömisessä on islamin mukaan lopulta kysymys hänen oikeuksiensa puolustamisesta, kuten seuraava uskonoppinut todistaa:






Vastuuvapauslauseke: Tämän kirjoittaja ei
1) pidä hyväksyttävänä ainoankaan vaimon lyömistä missään tilanteessa tai millään tekosyyllä
2) väitä kaikkien muslimien lyövän vaimojaan, vaikka se islamin oppien mukaista onkin.

maanantai 20. elokuuta 2012

Ulkomaista apua virtaa Syyriaan, mutta muut asiat ovat tärkeämpiä seurattavia

Sotilaallisessa tilanteessa Syyriassa ei ole sitten edellisen Syyria-bloggaukseni tapahtunut dramaattisia muutoksia. Pienimuotoisia yhteenottoja tapahtuu päivittäin lähes kaikkialla maassa, ja isompi kuukausi sitten alkanut taistelu Aleppon kaupungin hallinnasta on edelleen käynnissä. Oleellista on havaita kolme asiaa:

  1. Syyrian armeija ei ole saanut vieläkään vakautettua tilannetta Damaskoksessa, ja vastarinta jatkuu muutamissa sen kaupunginosissa edelleen - tosin vain ajoittain.
  2. Armeija ei ole käytännössä kyennyt etenemään Aleppossa ollenkaan huolimatta paljon valtion televisiokanavilla mainostetusta suurhyökkäysaikeesta. Kapinalliset ovat kyenneet ylläpitämään yhteydet Alepposta ja Idlibin provinssista Turkin rajalle ja ovat ajoittain onnistuneet laajentamaan taistelualueen mm. Aleppon kansainvälisen lentokentän tuntumaan. Mutta ratkaisevaa menestystä eivät ole kapinallisetkaan saaneet.
  3. Pohjoiset kurdialueet ovat olleet luoteen perinteisten alaviittialueiden lisäksi Syyrian rauhallisimmat kolkat. Nämä kaksi vähemmistöryhmää ovat siis kyenneet suojaamaan useimmat kaupunkinsa ja kylänsä sodalta.
Näyttää siis edelleen siltä, että Syyrian armeija ei kykene taistelemaan tehokkaasti kaupunkialueilla, jolloin taistelujen ratkaisu viivästyy epämääräisesti. Tämä auttaa huoltovaikeuksien, ammuspulan ja hajanaisuuden vaivaamia kapinallisia. Toisaalta kurdien ilmeinen osallistumattomuus kapinaan on etu Syyrian hallitukselle. 

Aika paljon meillä mediahuomiota on saanut länsimaiden apu kapinallisille. Aivan erityisesti on uutisoitu Saksan ja Yhdistyneiden Kuningaskuntien tiedustelutuesta kapinallisille. Uutisotsikoissa on käytetty sensaatiohakuisesti jopa termiä vakoilutuki.

Sekä Saksa että Iso-Britannia ovat julkisesti ilmoittaneet tukevansa Vapaan Syyrian Armeijaa (FSA) ei-tappavilla keinoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa materiaaliapua ( mm. viestilaitteita, taistelumuonaa, vaatetusta ym.) ja tietoja Syyrian asevoimien liikkeistä, joiden avulla FSA on kyennyt varoittamaan omia yksiköitään tulevista iskuista ja mahdollisesti myös itse iskemään kootusti vaikkapa armeijan kuljetuksia vastaan. Nuo tiedot on kerätty signaalitiedustelun keinoin Syyrian rajojen ulkopuolelta. Saksalla tiedetään olevan alueella signaalitiedusteluun erikoistuneita merivoimien yksiköitä, ja Iso-Britannian tukikohta Kyproksella on takuuvarmasti kuunnellut vastaanottimillaan ja toiminut myös ilmavoimien lentotiedustelun alustana. Yhdysvaltain iso lentotukikohta Turkissa,  Incirlik, on vain varttitunnin lennon päässä Syyrian rajasta. Ja tietysti rajanaapuri Turkki on tiedustellut omilla sensoreillaan Syyriaa koko ajan. Tiedustelutiedosta ei siis ole pulaa, ja ainakin Syyrian armeijan isommat liikkeet tiedetään samantien, kun komppaniat käynnistävät kuljetusvälineidensä moottorit tai lentokoneet valmistautuvat nousuun.

Tämän tiedusteluavun perille saamisen ongelma ei ole tieto sinänsä, vaan FSA:n kyky vastaanottaa ja jakaa sitä edelleen. FSA:lta puuttuvat tarvittavat esikunnat, ja vaikka niitä luotaisiinkin ulkomaisin voimin, kestää aikansa, ennenkuin ne toimivat tehokkaasti. Tiedustelutiedon jakaminen on myös luottamuskysymys. Tosiasia on se, että mikään läntinen tiedustelulähde ei saa jakaa tietoa niille lukuisille ääri-islamistiryhmille, jotka taistelevat FSA:n rinnalla. Tämä komplisoi ja hidastaa edelleen tiedustelutiedon hyödyntämistä. 

Samanlaisia tiedusteluongelmia ei ole Syyrian armeijalla, jolla on käytössään koko oma koulutettu ja pääosin sisäiseen tiedusteluun harjoitettu tiedustelujärjestelmänsä. Kun se saa lisäksi täyden tuen myös Venäjän ja Iranin alueelle tuoduilta tiedusteluelimiltä, joiden kyvyt vastaavat hyvin länsimaiden apua kapinallisille, voidaan väittää armeijan olevan tiedustelun osalta etulyöntiasemassa.

Samanlainen suhde on myös aseavussa. Venäjä ja Iran ovat toistaiseksi pitäneet piikin auki Syyrian armeijan täydennystilauksille. Muutamat arabimaat ovat Turkin suostumuksella ja salakuljetusreittejä hyödyntäen toimittaneet kapinallisille mm. Libyan ryöstetyistä asevarastoista hankittuja panssarintorjunta-aseita ja muita keveitä aseita. Mutta verrattuna Syyrian armeijan aseistukseen ja sen täydennyksiin tämä apu ei riitä voimasuhteiden muuttamiseksi. 

Muutamista korkean profiilin loikkauksista (Syyrian pääministeri) ja loikkausyrityksistä (varapresidentti) huolimatta vaikuttaa siltä, että armeijan loikkaukset ovat viimeisen kahden viikon aikana hieman vähentyneet. Toisaalta armeijan muut tappiot eivät näytä pienenemisen merkkejä. Kapinallisten puolella taistelutappiot ovat kasvussa, mutta rekrytointi näyttää kykenevän korvaamaan ne. Tosin tämä kehitys johtaa yhä suurempaan jihadistien osuuteen kapinallisten riveissä, mikä vähentää länsimaiden halua osallistua kapinan tukemiseen. 

Voimasuhteet ovat siis suurinpiirtein ennallaan. Kapinalliset kykenevät ylläpitämään vastarintaa, mutta eivät saa ratkaisua aikaiseksi. Ja Syyrian asevoimat kykenevät rajoittamaan kapinaa riittävästi ilman välitöntä pelkoa moraalin romahtamisesta.

Alkaneen viikon aikana kannattaa seurata Turkin aktivoituvaa roolia Syyrian rajan pinnassa. Turkilla alkaa olla kestämättömiä paineita puskurivyöhykkeen muodostamiseksi ja jo yli 70000 määrän ylittäneen pakolaisvirran hillitsemiseksi. Turkilla olisi paitsi kykyä ja myös kansan tuki suojavyöhykkeen muodostamiseksi, mutta sellainen operaatio johtaisi vastatoimiin Syyrian hallituksen puolelta ja rajuihin protesteihin sekä Venäjältä että Iranista. 

Ulkomaista apua siis virtaa Syyriaan eri osapuolille, mutta tuo apu ei riitä ratkaisuihin lähitulevaisuudessa. Se ei riitä, vaikka Turkki lähtisi tekemään puskurivyöhykettä. Eikä ratkaisuun riitä myöskään YK:n uusi yritys Lakhdar Brahimin johdolla, sillä mikään geopoliittinen tai suurvaltojen välinen asia ei ole muuttunut sitten Annanin epäonnistuneen suunnitelman.

Jokin ratkaisu tähän pitäisi saada pian, sillä USA:n presidentinvaaleihin on aikaa vain pari kuukautta. Jospa kysyttäisiin apua Israelilta, jolla on silläkin tiukat vaalit tulossa ensi vuoden alussa? Israelilla olisi kyky hutkia Hizbollah takaisin maan alle ennen mahdollista tarvetta iskeä Iranin ydinaselaitoksiin. Uuden Israelin ja Hizbollahin välisen sodan ohessa Israel kykenisi tuhoamaan helposti Syyrian ilmavoimat ja antamaan pari muutakin ratkaisevaa iskua jo heikentyneelle Syyrian armeijalle. Se saattaisi katkaista Assadin hallinnon selkärangan.

Miksihän hyvin informoidut Euroopan maat hamstraavat öljyä paraikaa? 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Syyrian armeijan ongelmat näkyvät Aleppossa

Syyrian kapinallisia Aleppon illassa
Syyrian sisällissota on jatkunut melko ennustettavasti. Varsinainen ratkaisu odottaa vielä aikaansa, vaikka jonkinlainen lopputulema Assadin dynastian kaatumisineen onkin selvä jonkin ajan kuluttua.

Syyrian hallituksen joukot ovat onnistuneet nitistämään pääosan Damaskokseen aiemmin tunkeutuneista vastarintataistelijoista heitettyään tuleen parhaan divisioonansa, presidentin veljen Maher Assadin johtaan 4. Divisioonan. Mutta oleellista on se, että kaikkea vastarintaa ei ole kyetty vieläkään pääkaupungista kukistamaan, ja tämä pitää melkoisen osan hallituksen parhaista joukoista edelleen sidottuna Damaskokseen.

Aleppon taistelut jatkuvat jo 12. päivää. Niistä saadaan usein kovin ristiriitaisia tietoja. Käsitykseni on se, että toistaiseksi kapinallisryhmät ovat pääosin kyenneet pitämään ne asemat, jotka ne saivat taistelun alkaessa. Joiltakin osin kapinalliset ovat jopa edenneet kaupungissa, ja samoin on onnistunut ilmeisesti myös armeija. Mutta Aleppon taistelua ei vielä ole ratkaistu, ja kaikki osapuolet ovat edelleen keskittämässä taisteluihin lisäjoukkoja.

Vaikka Syyrian armeijasta ehkä jopa kolmasosa on nyt kiinni Aleppossa, sen sodankäynnin menetelmät osoittavat niitä heikkouksia, joiden vuoksi se ei oikein voi kyseistä taistelua voittaa. Syyrian armeijalta ilmiselvästi puuttuu kaupunkisotaan soveltuvia jalkaväkijoukkoja, koska se joutuu tukeutumaan pääosin raskaaseen aseistukseensa, jolla se pyrkii taistelemaan kapinallisten tulen kantaman ulkopuolelta. Puuttuvatko nuo joukot siksi, ettei niitä oikeasti ole, vai eikö armeija enää luota joukkoihinsa, jotka monissa tapauksissa ovat olleet alttiita loikkaamaan? Todennäköisesti molemmat syyt alkavat painaa raskaasti merkittävää osaa Assadin divisioonista.

Panssarien, tykistön, taisteluhelikopterien ja rynnäkköhävittäjien voimin kevyitä kapinallisjoukkoja vastaan käytävä taistelu johtaa isoon määrään siviiliuhreja ja suureen tuhoon kaupunki-infrastruktuurissa. Raju tulivoima saattaa paikallisesti karkoittaa vastarinnan, mutta saavutettu voitto on kyseenalainen, kun takaisin on saatu vain tyhjä ja betoniraunioksi pommitettu kaupunginosa.

Kapinallisten sodankäyntimahdollisuudet paranevat edelleen. On päivänselvää, että hallitusta vastustavat taistelijat saavat tukea Aleppon ja yhä useamman muunkin kaupungin siviileiltä. Tämä on merkittävä asia, sillä taisteluteho kaupunkiolosuhteissa paranee paljon, kun ei tarvitse epäillä paikallisten asukkaiden vihamielisyyttä. Ehkä tästä syystä Syyrian hallituksen joukot eivät enää viitsi tehdä isoa eroa vastarintataistelijoiden ja samalla alueella elävien siviilien välillä. Kaikkea liikkuvaa ammutaan. Tällainen taktiikka ei tietenkään tuo sympatiapisteitä hallitukselle.

Kapinalliset ovat viimeisten viikkojen aikana saaneet aiempaa enemmän mm. kevyttä panssarintorjunta-aseistusta ja muuta ampumatarviketta. Viimeiset huhut kertovat kapinallisten saaneen käyttöönsä myös useita kymmeniä olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. Jos tämä tieto on totta, tulemme aika pian näkemään varsinkin Syyrian helikopterijoukkojen tappioiden kasvavan, mikä voi kääntää taistelun nopeastikin kapinallisten eduksi.

Damaskoksen ja Aleppon taistelut ovat heikentäneet Syyrian hallituksen mahdollisuuksia kontrolloida yhteyksiä ja alueita muualla maassa. Pelkästään Aleppon taistelut ovat imeneet joukot lähes kokonaan pois mm. Idlibin provinssista sekä Aleppon ja Turkin rajan väliseltä alueelta. Damaskoksen ja Aleppon välisten huoltoyhteyksienkin turvaaminen aiheuttaa armeijalle ongelmia. Nämä asiat ovat parantaneet kapinallisten tukeutumisen ja Turkista suuntautuvan huollon mahdollisuuksia sekä tietysti keventäneet taistelupainetta muualla.

Toisaalta Assadia vastustavien poliittinen hajanaisuus on vähintään yhtä suurta kuin ennenkin. Myös aseelliseen vastarintaan on ilmaantunut uusia ryhmiä, joita ei ns. Vapaan Syyrian Armeijan (FSA) keskuudessa pidetä tervetulleina. Myös kaikissa Syyrian naapurimaissa ainakin hallitukset katsovat huolestuneina näiden usein monikansallisten islamistiryhmien ja Turkin tapauksessa nationalististen kurdiryhmien ilmestymistä ja osallistumista konfliktiin. Mutta näistä viimeisistä asioista analyysin tynkää ilmestyy täällä viimeistään perjantaina.

Tänään muuten on Syyrian asevoimien vuosipäivä. Korskeita paraateja tuskin sen kunniaksi järjestetään, eikä ylipäällikkö Assadkaan sitä suureellisesti näytä juhlivan. Bashar Assad sentään muistutti armeijaansa lyhyellä tiedotteella, jonka mukaan Aleppon taistelu on ratkaiseva. Voittavien armeijoiden ylipäälliköt eivät yleensä tyydy ratkaisutaistelujen aikana lyhyisiin kirjallisiin tiedotteisiin!

Aiempia kirjoituksia Syyrian sisällissodasta voit lukea täältä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Taistelu Alepposta alkaa


Mielenosoitus Aleppossa toukokuussa.
Kuva: Reuters
Syyrian turvallisuuskoneistojen ryhtiliike johti siihen, että kapinalliset joutuivat vetäytymään Damaskoksesta, vaikka pieniä kapinallisosastoja kaupungissa edelleen toimii. Syyrian asevoimat ovat siis edelleen ylivoimaisia kevyesti aseistautuneisiin ja huonosti johdettuihin kapinallisiin verrattuna. Merkittävää oli tietysti sekin, että kapinalliset eivät saaneet suurta tukea hetkeksi haltuunsa ottamilla Damaskoksen kaupunkialueilla. Tämä osoittaa, että Assadin hallinnolla on edelleen kannattajia tai kapinallisilla vastustajia. Damaskos ei ole siis sama kuin Hama tai Homs.

Tulevina päivinä tulette lukemaan isoista taisteluista Aleppossa, jossa kapinalliset ovat suhteellisesti vahvemmassa asemassa. Kaupungin sisällä on erityisesti alemman keskiluokan keskuudessa enemmän kapinan kannattajia verrattuna Damaskokseen. Ja kapinallisten huoltolinjat ovat oleellisesti paremmat Aleppossa verrattuna Damaskokseen.

Syyrian armeija on aloittamassa huomenna ison operaation Aleppoon tunkeutuneiden kapinallisten häätämiseksi. Tuo operaatio on ratkaiseva Syyrian hallituksen kannalta, sillä se ei voi jättää maan merkittävintä kaupan keskusta kapinallisten haltuun. Kapinallisillekin se on tärkeä, sillä Aleppo vastaisi Benghazia Libyassa. Mutta kapina ei häviä, vaikka Aleppoon tunkeutuneet taistelijat sieltä häädettäisiinkin. Kannattaa muistaa, että Aleppo ei ole ollut kapinan tukialueena missään vaiheessa.

Mutta Syyrian turvallisuusjoukot saattavat tehdä Aleppon takaisinvaltaamisessa viimeisen ison virheensä. Jos Aleppon taisteluiden uhriluku ja pakolaisvirrat nousevat sietämättömiksi, Turkki ja muutama länsimaakin saavat asiasta riittävän syyn aktiivisiin toimiin. Mitä nämä toimet saattaisivat olla, on operatiivisen suunnittelun alla useammassakin pääesikunnassa. Veikkaisin lentokieltoaluetta Aleppon tuntumaan ja vaatimusta vetää tykistö kauemmaksi Turkin rajasta.

Syyrian joukot varmaankin saavat Aleppon takaisin haltuunsa. Mutta saavatko ne takaisin Assadia kannattavan Aleppon, on se iso kysymys. Jos tähän kysymykseen tulee negatiivinen vastaus, on suuri mahdollisuus, että kapinallisten seuraava yritys Aleppon valtaamiseksi onnistuu Nato-maiden takaaman sateenvarjon alla.

Aleppon valtaus voi olla nykyiselle hallitukselle Pyrrhoksen voitto?

Laajemmin Syyrian sisällissodasta voit lukea täältä.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Assadin kemiallisten aseiden kortti

Syyrialla on kymmeniä kemiallisten aseiden varastoja.
Kuvassa osa niiden sijoituspaikoista.
Edellisessä Syyria-aiheisessa blogikirjoituksessani 20.7. totesin kulissien takaisten neuvottelujen alkaneen Assadin poistamiseksi vallasta. Eilen ja tänään nuo neuvottelut olivat muutamilta osiltaan näkyvillä.

Syyrian ulkoministeriön tiedottaja vahvisti ensimmäistä kertaa julkisesti, että Syyrialla on joukkotuhoaseita. Sillä on tiedetty olevan massiivinen kemiallisten aseiden arsenaali, ja lisäksi on tiedetty Syyrian hankkineen tuotantotekniikan biologisten aseiden valmistamiseksi. Tiedottaja korosti samalla, että nämä asejärjestelmät ovat hallinnon kontrollissa, eikä niitä aiota käyttää nykyisessä konfliktissa, ellei siihen liity ulkopuolista sotilaallista interventiota.

Useampikin tiedustelutaho ainakin Yhdysvalloissa, Israelissa ja Venäjällä on pyrkinyt seuraamaan lähes reaaliaikaisesti, mitä Syyrian kemiallisten aseiden varastojen liepeillä tapahtuu. Näillä tahoilla on jokseenkin selvä kuva asiasta, vaikka niiden tiedoista puuttuisi runsaastikin yksityiskohtia. Ja jotain Syyrian kemiallisten aseiden varastoissa on tapahtunut, sillä vielä samana päivänä ulkoministeriön tiedottajan ulostulon jälkeen asiaan reagoivat Israelin presidentti Peres ja Yhdysvaltain presidentti Obama.

Molempien viestit olivat yksinkertaisia ja selkeitä. Peres totesi kemiallisten aseiden käytön olevan kansainvälisen lainsäädännön mukaan kiellettyä. Retoriseen kysymykseensä, mitä tehdä jonkun rikkoessa tältä osin lakia, Peres vastasi itse: "Sinä taistelet heitä vastaan ja pysäytät heidät." Presidentti Obama osoitti sanansa suoraan presidentti Assadille todeten tätä pidettävän vastuullisena "traagisesta virheestä", mikäli Syyrian armeija ryhtyy käyttämään kemiallisia aseitaan.

Miten yllä kertomani liittyy neuvotteluihin vallanvaihdosta? Minä uskon asian olevan seuraavasti: Assad lähipiireineen ja ehkä Venäjän neuvomana halusi tuoda neuvottelupöytään joukkotuhoaseet, joiden leviäminen vastuuttomiin käsiin Syyrian hallinnon kaatumista mahdollisesti seuraavassa kaaoksessa on hyvin mahdollista. Assadilla on siis käsityksensä mukaisesti kädessään kemiallinen jokerikortti, jonka käytön uhkalla hän voi ainakin pelata aikaa. Samalla hän yritti muistuttaa muita pelaajia siitä, että vain hän lähipiireineen ja armeijoineen voi asettaa tuon kortin siististi pöytään. Peresin vastaus tuohon korttiin oli käytännössä ennakkoilmoitus sodasta, jossa joukkotuhoaseiden tuhoamisen lisäksi Assadin sydän pysähtyy. Obaman peitellympi ilmaisu Assadin vastuusta tarkoitti samaa asiaa.


Tänään myös kapinallisia edustavat Syyrian Kansallisneuvosto (SNC) ja Vapaan Syyrian Armeija (FSA) vastasivat joukkotuhoasekorttiin. FSA kertoi havainneensa Syyrian armeijan siirtäneen kemiallisia aseita vakinaisista varastoista lentotukikohtiin. Tieto on tietysti aika huolestuttava, sillä Syyrian tiedetään valmistelleen kemiallisten aseiden levittämistä mm. rynnäkköhävittäjillä. SNC puolestaan ilmoitti olevansa valmis sopimaan väliaikaisesta siirtymäajan hallinnosta, jonka johdossa voi olla nykyiseen hallitukseen kuuluva henkilö, jolle Assad luovuttaa kaikki valtaoikeutensa.


FSA:n ilmoitus kemiallisten aseiden siirtämisestä voi olla totta. Ja FSA:lla on syytä olla huolissaan kemiallisten aseiden käytöstä. Syyrian nykyisellä hallinnolla voisi olla joissain tilanteissa sekä kykyä että halua niitä käyttää myös kapinallisia vastaan, vaikka ulkoministeriön tiedottaja nimenomaan tämän kiisti. Ilmoituksellaan FSA varmaan myös kuvitteli lisäävänsä kansainvälistä painetta Syyrian armeijaa kohtaan. Mutta kannattaa tietysti muistaa, että kemiallisten aseiden siirroille voi olla aivan muitakin rationaalisia syitä kuin niiden lähiaikoina tapahtuva käyttö. Syyrian armeijalla on useita kymmeniä varastoja, joissa se on säilyttänyt näitä aseita ja niiden kemikaaleja. Ehkä osan noista varastoista epäillään tulleen turvattomiksi?


SNC puolestaan ilmoitti olevansa valmis sopimaan väliaikaisesta siirtymäajan hallinnosta, jonka johdossa voi Jemenin taannoisen vallanvaihdon mallin mukaisesti olla nykyiseen hallitukseen kuuluva henkilö, jolle Assad luovuttaa kaikki valtaoikeutensa. SNC näkee kemialliset aseet ja monet muutkin kaoottiseen vallanvaihtoon sisältyvät asiat niin kompleksisina, että kaaos kannattaisi välttää. SNC:n näkökulmasta vastarintataistelijoiden sotilaallinen menestys viimeisen viikon aikana on jo heikentänyt Assadin hallintoa riittävästi. Lisäksi edelleen hajanainen SNC alkaa huolestua yhä enemmän yhteen hitsautuvan FSA:n aseman vahvistumisesta, jonka kanssa se epäilemättä vielä joutuu kilpailemaan poliittisesta vallasta.


Assadin kemiallisten aseiden kortti ei täysin toiminut, mutta ei se aivan tyhjäksikään jäänyt. Episodi osoitti, että Assadille vielä tarjotaan mahdollisuutta selvitä hengissä Syyriasta ja hänen tukijoilleen mahdollisuutta välttää täysi kaaos ja ehkä usean vuoden pituinen sisällissota. Mutta Assad kyllä nyt myös tietää varmuudella, että  kemiallisten aseiden käyttämättömyydellä on ratkaiseva vaikutus hänen mahdollisuuksiinsa säilyä hengissä.


Toivottavasti Syyrian sisällissodan jälkihoidon yhteydessä kemialliset aseet tuhotaan. Tämän varmistaminen on syytä nostaa jo nyt keskeiseksi asiaksi neuvotteluissa SNC:n ja FSA:n kanssa.



perjantai 20. heinäkuuta 2012

Assadin kohtalosta neuvotellaan

Syyrian kapinallisia Idlibissä
Taistelut ovat jatkuneet sekä Damaskoksessa että muuallakin Syyriassa. Tämän päivän tiedot noista tapahtumista eivät ole muuttaneet yleiskuvaa tilanteesta. Syyrian asevoimat on edelleen ylivoimaisesti varustettu ja aseistettu verrattuna kapinallisiin, ja se onkin saanut pieniä voittoja mm. Damaskoksen keski- ja eteläosiin tunkeutuneista kapinallisista. Mutta samanaikaisesti kapinalliset ovat kyenneet jatkamaan toimintaansa niin Damaskoksessa kuin muuallakin ja siten levittämään kapinan yhä uusille alueille. Syyrian hallituksen kannalta huolestuttavin uutinen ehkä tänään oli  yhteenottojen leviäminen maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Pohjois-Syyriassa sijaitsevaan Aleppoon. Kun taisteluja käydään samanaikaisesti kymmenissä paikoissa, on vaarana voimien hajoaminen, jolloin ratkaiseviin iskuihin ei enää ole kykyä.

Tämä voimien hajoaminen on nimenomaan Assadin hallinnon ongelma. Se on menettänyt tänäänkin joukkoja runsaasti loikkauksina sekä tietysti myös kaatuneina ja haavoittuneina. Tähän mennessä loikanneiden kenraalien määrä kasvoi tänään ainakin 24:än, mikä on jo yli 10% aktiivipalveluksessa olevasta kenraalikunnasta. Vapaan Syyrian Armeijakin (FSA) kärsii menetyksiä taisteluissa - paljon enemmän Assadin joukkoihin verrattuna - mutta loikkausten ja muun rekrytoinnin ansiosta sen vahvuus on menetyksistä huolimatta tasaisessa kasvussa. Sen taistelukyky on myös kehittymässä, kun ulkopuolinen aseapu ja muutamista vallatuista varuskunnista haltuun saadut tehokkaammat aseet leviävät käyttöön.

Olen aiemmissa Syyria-kirjoituksissani yrittänyt painottaa sitä, että syyrialaisten käsitys sodan voittajasta lopulta ratkaisee sen tuloksen. Tämä käsitys siirtää ihmisten tuen ennakoidun voittajan puolelle ja syö häviäjän uskottavuuden sekä kannatuspohjan. Tästä käsitysten selkeytymisestä on jo selviä viitteitä. Ensinnäkin Assadia tukevien alaviittien ja muidenkin vähemmistöryhmien usko presidentin hallinnon kykyyn on horjumassa pahasti. Lähes puolet muutaman viime päivän aikana Damaskoksen taisteluja paenneista yli 30 000 ihmisestä on ollut pääkaupungin alaviittivähemmistöä, jotka poistuvat alueelta turvallisinta reittiä Libanonin kautta Luoteis-Syyriaan, joka on alaviittien perinteinen kotiseutu. Tuolla aluella asuva alaviittienemmistö on muodostamassa militiayksiköitä kyetäkseen suojautumaan kapinallisilta, kun usko armeijan kykyyn on hiipumassa. Armeijasta loikanneidenkin joukossa on nähty yhä enemmän alaviitteja.

Damaskoksesta ja Alepposta on kuulunut viestejä, että myös Assadia viime aikoihin asti tukenut suurkaupunkien sunnimuslimien keskiluokka on aidosti iloinnut hallinnon joukkojen poistuttua alueelta. Maan pohjoisosissa asuvat kurdit, jotka ovat tähän asti koettaneet pysyä erossa taisteluista, ovat viime päivinä järjestäneet yhä enemmän Assadin hallintoa vastustavia mielenosoituksia. Paljon kertoo sekin, että kymmenettuhannet Irakin levottomuuksia Syyriaan paenneet ovat palanneet Irakiin.

Myös Assadin hallinnon harvat ulkomaiset tukijat ovat valmistautumassa väistämättömään. Venäjän ulkoasiainhallinto on alkanut etsiä Assadille ja hänen lähipiirilleen uutta kotipaikkaa Syyrian ulkopuolelta. Ja Venäjän asevoimat ovat aloittaneet valmistelut Syyriassa olevien joukkojensa (tuhansia miehiä lähinnä huoltamassa Syyrian armeijan aseistusta) evakuoimiseksi. Venäjä, jolla on Syyria-suhteessaan vuosikymmenien panokset pelissä, ei halua hallitsematonta vallanvaihtoa. Venäjä koettaa vielä jotenkin lieventää tappioitaan Syyriassa.

Hallitsematonta vallanvaihtoa eivät halua myöskään länsimaat, Turkki ja arabimaat, jotka tietävät maksavansa ainakin osan potentiaalisesti pitkäaikaisen kaaoksen hinnasta. Siksi neuvottelut vallanvaihdosta ja sodan jälkeisestä vaikutusvallasta Syyriassa ovat jo alkaneet kulissien takana. Jos nuo neuvottelut johtavat tulokseen, saatamme kuulla Assadien lähdöstä piankin. Kun näyttää siltä, että Venäjäkään ei halua Assadien syntejä rasitteekseen, on turvapaikan ennustaminen hankalaa. Ehkä Assad olisi yksinkertaisinta siirtää samantien tuonpuoleiseen?

Israel on erittäin huolestunut Syyrian laajan ohjusarsenaalin ja kemiallisten aseiden varaston suhteen. Syyria on nuo aseet hankkinut ensisijaisesti juuri Israelia varten. Jos nuo aseet näyttävät joutuvan sellaisten ulkopuolisten tahojen haltuun, joita ei Israelissa pidetä vastuullisina, on mahdollisuus siihen, että toistaiseksi Syyrian sisällissotaan puuttumaton Israelkin vielä reagoi. Tätä ei haluaisi kukaan arabimaailmassa, Euroopassa, Amerikoissa, Venäjällä eikä Kiinassakaan. Israel siis voi vauhdittaa neuvotteluja.

Assadia vahvasti sekä sotilaallisesti että taloudellisesti tukenut Iran on ollut kovin hiljainen. Sen pelikortit ovat käymässä kovin heikoiksi, koska voittajat näyttävät tulevan sen vihollisleiristä. Iranilla ei oikeastaan ole enää paljoa hävittävää Syyriassa, sillä se on jo tosiasiassa menettänyt lähes kaiken. Ainoa, mitä se vielä voi tehdä, on yrittää korottaa Syyrian voiton hintaa. Se tehdään lietsomalla kaaosta sodan loppuun asti. Burgasin pommisku taisi olla esimerkki siitä, että kaaosta voi yrittää lietsoa myös Syyrian ulkopuolella.

Ensi viikolla lisää päivityksiä Syyrian sisällissodasta ja yksi bloggaus sodan lopputuloksen strategisista vaikutuksista Lähi-itään ja laajemminkin. Niistähän noissa neuvotteluissa on kyse.


Päivitys Syyrian sisällissotaan 19.7.2012

Syyrian sisällissodan ratkaisu lähestyy. Mutta sodan loppu ei vielä ole lähellä. Assadin dynastia sen tulee häviämään, mutta voittajasta ei vielä ole tietoa. Joku tai kenties useampikin Assadin hallinnon vastustajista nousee voittajan paikalle. Mutta koska lopullinen ratkaisu tapahtuu, on edelleen arvailujen varassa. Minun veikkaukseni on se, että todennäköisesti aika pian, mutta luepa eteenpäin.

Syyrian hallinnon joukot ovat tiivistäneet torjuntatoimiaan, mutta ne eivät ole kyenneet kukistamaan jo viidettä päivää käynnissä ollutta "Vapaan Syyrian Armeijan" (FSA) kampanjaa. Jälkimäisen kaupunkisissit eivät toisaalta ole kyenneet valtaamaan uusia alueita Damaskoksessa. Mutta oleellista tässä tilanteessa on se, että hallitus ei ole edistynyt edes pääkaupungissa. Epäilevät hallituksen tukijat siirtyvät tässä tilanteessa kapinallisten puolelle, tai pysyttelevät ainakin puolueettomina. Miten vain, asia hyödyttää enemmän kapinallisia.

Raja-alueilta raportoidaan FSA:n ottaneen haltuunsa lähes kaikki rajanylityspaikat Turkin ja Irakin suunnalla. Assadin hallinnolle tämäkin on iso takaisku, sillä jokseenkin kaikille rajantakaista toimintaa harrastavalle syyrialaisille (joita on paljon), asia merkitsee paljon. Jos hallitus ei nopeasti saa näitä rajanylityspaikkoja takaisin, rajaseudut siirtyvät pysyvästi kapinallisten puolelle. Muista arabialaisen hevoskilpailun laki. Samalla on muistettava, että Syyrian hallintoa vastaan ei taistele pelkästään FSA. Aseellinen vastarinta koostuu useista ryhmistä, jotka poliittisen opposition lailla voivat olla hyvin vihamielisiä toisilleen.

Syyrian vallankumous ratkaistaan lopulta Damaskoksen ja Aleppon väestöjen keskuudessa, Kummankaan pääosa ei ole vielä lähtenyt liikehtimään. Tämä ilmiö yhdistää kaikkia arabimaiden vallankumouksia. Reippaat mutta aktiiviset vähemmistöt ovat saaneet vallanvaihdon toteutetuksi.

Assadin hallinto luottaa toistaiseksi siihen, että väestön enemmistö ei ole liikkeellä. Mutta sen ongelmana on, että väestön enemmistö ei ole sen takanakaan. Olemme jälleen arabialaisen hevoskilpailun tilanteessa, jossa odotetaan voittajaa, jonka taakse kaikki lopulta ilmoittautuvat. Jos Assadin hallinto ei saa nopesti takaisin hallintaansa erityisesti Damaskoksen esikaupunkialueita, se menettää kasvonsa, ja silloin se menettää (lähes olemattoman) tukensa niin Damasissa kuin Aleppossa.


Vaikka Syyrian armeija on loikkauksista huolimatta vielä pääosin toimintakykyinen, ja sen aseistus on ylivoimainen verrattuna kapinallisiin, se ei tule pärjäämään riittävän hyvin. Armeija on koulutettu ja varustettu Israelin, Turkin tai Irakin hyökkäystä varten. Sitä ei ole koulutettu runsaasti erikoisjoukkoja ja muutenkin kaupunkitaisteluun tarkoitettuja taisteluja varten, joissa vastustaja on oma kansa. Helikoptereista ja tykistöstä tai muustakaan ylivoimaisesta aseistuksesta ei ole tällaisessa taistelutoiminnassa ratkaisevaa apua, ellei  niiden käyttöä ole harjoitettu perusteellisesti kaupunkitaistelua tekevien jalkaväkijoukkojen kanssa. Näin ei ole ollut, ja siksi jokseenkin saman sotilaskoulutuksen saaneet vastarintataistelijat pärjäävät ns. ylivoimaisen vihollisensa kanssa ainakin alueilla, joissa siviiliväestö heitä suojelee. Ja niitä alueita on yhä enemän.


Seuraavatkaan asiat eivät näytä hyvältä Assadin ja Baath-puolueen kannalta edellä mainittujen seikkojen lisäksi:
  1. Loikkaukset armeijasta lisääntyvät siitä huolimatta, että asia on tehty vaikeaksi. Nimenomaan loikkaukset heikentävät armeijaa eniten.
  2. Huhut venäläisten (tuhansia sotilaita perheenjäsenineen) ja muiden ulkomaalaisten evakuoinnista heikentävät hallituksen tukijoiden moraalia paljon.
  3. Syyrian suurimpien kaupunkien köyhimmillä alueilla elävät palestiinalaiset näyttävät valinneen puolensa. He ovat Syyrian imuslimiveljeskunnan puolella ja siis Assadia vastaan.
  4. Kapinallisten toiminta ei ole osoittanut heikentymistä missään suunnassa.


Huomenna yritän kirjoittaa enemmän Syyrian sisällissodan kansainvälisistä vaikutuksista.





keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Dramaattinen käänne Syyrian sisällissodassa

Isku tapahtui Damaskoksen parhaiten suojatulla alueella.
Syyrian hallinnon sodanjohto koki tänään katastrofaalisen iskun, jossa kuoli ainakin neljä keskeistä henkilöä - puolustusministeri, apulaispuolustusministeri ja Assadin lanko, sisäministeri ja apulaisvarapresidentti. Kuolleiden lisäksi useat haavoittuivat, eivätkä he kykene haavojensa ja järkytyksen vuoksi lähiviikkoina toimintaan. Käytännössä Assaidin hallinto siis menetti yhdessä iskussa lähes koko ylimmän sodanjohtonsa. Vaikka uusi puolustusministeri on jo nimitetty, isku lamauttaa johdon minimissäänkin useiksi päiviksi.


Mikä taho tuossa iskussa onnistui, on edelleen arvailujen varassa. Mutta sillä ei ole lyhyellä tähtäimellä merkitystä. Oleellista on se, tietävätkö Assadin turvallisuusjohto, mitä tapahtui, ja kuka oli iskun takana. Jos he eivät tiedä, epävarmuus hallinnon piirissä kasvaa valtavasti, sillä silloin tehokkaita vastatoimenpiteitä ei voi suunnata oikeaan kohteeseen. Joka tapauksessa teon tekijöillä oli apuja Assadin turvallisuuspalvelujen sisäpiiristä. Ovatko myyrät edelleen siellä toimintakykyisinä, on keskeinen kysymys.

Tapahtumana se oli sodan merkittävin ja on luokiteltavana onnistuneeseen strategiseen iskuun. Se nostaa tietysti valtavasti hallinnon vastustajien moraalia. Tämä näkyy jo nyt levottomuuksien  ja hallinnon vastaisen toiminnan leviämisenä siviilien keskuuteen kaikkialla sunnienemmistöisillä alueilla ja räjähdysmäisesti kasvavina loikkauksina armeijasta kapinallisten puolelle. Tänään on raportoitu jo useista sadoista loikkauksista presidentti Assadille ainakin osin lojaaleina pidetyissä joukoissa.


Kaikkein huolestuttavinta Assadin hallinnon kannalta on se, että kapinallistaistelijat ovat kyenneet jatkamaan taisteluaan Damaskoksen esikaupungeissa ja osin keskustassakin jo neljättä päivää. Se osoittaa, että kapinallisten toiminta on ollut paljon odotettua vahvempaa. Lisäksi se osoittaa, että Syyrian armeijalla ja muilla voimankäyttöön koulutetuilla joukoilla ei ole ollut keinoja lyödä kapinallisia. Kaupunkisota on tunnetusti vaikea laji, eikä sitä voiteta rynnäkköhävittäjillä, helikoptereilla ja tykistöllä, ellei ole valmis tuhoamaan kaikkea Tsernobylin tapaan. Assadin armeijalla ei ole konventionaalisilla aseillaan edes mahdollisuutta sellaiseen pääkaupunkinsa osalta. Kun sen kaupunkitaistelijat ovat ilmeisesti kovin harvalukuisia, ei kasvava vastarinta tietysti lupaa hyvää.


Nyt paljon riippuu siitä, miten hyvin kapinallisten ampumatarvikehuolto toimii. Jos kapinalliset saavat ampumatarvikkeita ja kykenevät jatkamaan taistelua, Damaskoksessa tapahtuu ns. arabialainen hevoskilpailuilmiö. Tällä tarkoitetaan sitä, että lopulta kaikki siirtyvät juoksukilpailun voittavan hevosen puolelle. Tällöin Assadin hallinnolta katoaa lähes kaikki tuki, ja se romahtaa hyvin nopeasti. Kannattaa verrata tilannetta aikaisempiin arabialaisiin konflikteihin, jotka ovat jokseenkin kaikki päättyneet nopeisiin romahduksiin, kun voittava hevonen löytyi. Näin kävi mm. Saddamille, Gaddafille ja aiemmin Israelia vastaan sotineille arabiarmeijoille.

Syyrian sisällissota siis saattaa olla ohi nopeammin kuin kukaan uskoi. Assadin hallinto voi romahtaa jopa muutamassa päivässä, ellei se kykene nopeasti lyömään vastarintaa pääkaupungissa.

Assadin hallinnon yllättävä romahdus olisi kaikkein nöyryyttävintä tietysti sitä eniten tukeneille tahoille. Iran ja Venäjä ovat suurimpien menettäjien joukossa. Molempien maiden uskottavuus kärsisi kovan kolauksen itse Syyrian lisäksi kaikkialla arabimaailmassa ja kenties laajemminkin.

Mutta kyllä viime päivien tapahtumat ovat epäilemättä yllättäneet muutkin tahot. YK:n turvallisuusneuvoston piti kokoontua keskustelemaan Syyriasta aivan kuin sota jatkuisi vielä kuukausia tai jopa vuosia. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet - ainakaan Venäjä ja Kiina - eivät siis tienneet tulevista käänteistä. Israelin sotilastiedustelun johtaja, joka on yleensä parhaiten Syyrian tilanteesta informoitu henkilö jopa ennen Assadia, kertoi eilen arvionaan maansa parlamentin ulko- ja turvallisuusasioiden valiokunnalle, että Assadin hallinto kestää vastarintaa kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Harhautusta, sanoisi salaliittoteoreetikko, mutta minä epäilen kaikkien olleen tietämättömiä tapahtumista.

Assadin hallinto siis voi minun ajantasaisen käsitykseni mukaan kaatua jopa muutamassa päivässä. Mutta Syyrian sisällissota ei lopu samantien. Valitettavasti voittajat arabimaissa lähes aina päättävät kostaa häviäjille ennen väkivaltaisuuksien loppumista. Syyrian alaviiteilla ja myös muilla Assadia tukeneilla vähemmistöillä voi olla edessään kovat ajat. Ja Syyrian hajanainen oppositiokin todennäköisesti selvittää keskinäiset huonot välinsä ainakin osin aseellisesti ennen tilanteen rauhoittumista. Sota siis ei lopu Assadin hallinnon kaatumiseen. Eikä Assadin hallinnonkaan viimeisiä temppuja ole vielä nähty. Mahdollisuudet sodan rajuun raaistumisen ovat vielä olemassa.

Mutta seurataan tilannetta. Uusi yritys huomenna Syyria-analyysissä.





sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

EU:n puheenjohtajamaan kokema vääryys kyproslaisittain

Vassos Shiarly koki maansa kohtelun epäoikeudenukaiseksi
Kyproksen Tasavalta on EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta vuoden 2012 loppuun. Maa tulee lähiaikoina saamaan lisää julkisuutta, sillä täysin varmasti se esittää lähiaikoina virallisen rahoituspyynnön EU:lle Irlannin, Kreikan, Portugalin ja Espanjan tapaan.


Kyproksen rahoitusongelmat liittyvät maan ylisuureen pankkisektoriin, joka oli ostanut huolettomasti Kreikan valtion velkakirjoja. Kun Kreikan veloista edellisen rahoituspaketin yhteydessä viime maaliskuussa leikattiin yksityisten pankkien saamisia 100 miljardin arvosta, kärsivät Kyproksen pankit yli 4,2 miljardin euron tappiot. Tämä on tietysti aika paljon, kun se suhteutetaan Kyproksen vajaan 18 miljardin euron bruttokansantuotteeseen. Ylisuureksi kasvaneen pankkisektorin valvonta petti pahasti Kyproksellakin.


Kypros siis ei tosiasiassa millään kykene itse pääomittamaan pankkejaan sellaiseen kuntoon, että muu maailma uskaltaisi sinne rahaa lainata. Kyproksen arvioidaan tarvitsevan noin 10 miljardin euron suuruisen rahoituspaketin.


EU-puheenjohtajamaan johdon mielestä Kyprosta on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti juuri tuon Kreikka-paketin yhteydessä, mikä on tämän tulkinnan mukaan maan pankkisektorin ongelmien syy.  Kyproksen valtiovarainministerin, Vassos Shiarlyn, mielestä reilumpi tapa olisi ollut leikata pankkien saamisia maiden osuuksien mukaisessa suhteessa euroalueen taloudesta. Kun Kypros edustaa tässä 0,2 prosentin osuutta, olisi sen tappioiksi jäänyt vain 200 miljoonaa euroa. Siis "reilummassa" lainojen leikkauksessa Kyproksen pankkien tappiot olisivat pienentyneet alle kymmenesosaan ja noin neljällä miljardilla. Arvaatko, kenen pitäisi Shiarlyn "reilummassa" järjestelyssä ottaa omaksi tappiokseen tuo summa?


Shiarly lupasi nostaa tämän "epäoikeudenmukaisuuden" esiin EU:n ja IMF:n kanssa alkavissa rahoitusneuvotteluissa. Suomen osuus tästä tulevasta Kypros-paketista tullee olemaan noin 180 miljoonaa euroa. Toivottavasti sille haetaan mahdollisimman varmat vakuudet, sillä niin oudolta kyproslainen käsitys pankkivalvonnasta ja reilusta velkajärjestelystä kuulostaa. Ja toivottavasti Urpilainen esikuntineen on tarkkana, ettei kyproslainen reiluus tartu Kyproksen puheenjohtajakautena EU-asioihin yhtään nykyistä laajemmin.


tiistai 3. heinäkuuta 2012

Syyrian ja Turkin kasvavasta jännityksestä

Aivan aluksi pahoittelut lukijoille siitä, että tämä blogi on ollut kovin hiljainen viime aikoina. Siihen on useampikin syy. Yksi niistä on kesän tulo, joka on saattanut Mäkisen blogin kirjoittajat ja avustajat kovin kiireisiksi puutarhoissa, mökeillä jne. Mutta katsotaanpa, saataisiinko tästä eteenpäin palautetuksi edes osittain vanha kirjoitustahti.

Syyrian sisällissota jatkuu, eikä mikään seikka viittaa sen nopeaan loppumiseen tai edes hiipumiseen. Itse asiassa sota on kiihtymässä ainakin arvioitujen tappiolukujen osalta. Viime viikolla laskin kapinallisten ja siviilien tappioiksi kuolleina keskimäärin 120 henkeä per päivä. Kun tähän lisätään Syyrian hallituksen vastaavat tappiot, päästään ehkä 150 kuolleeseen päivässä. Luvut ovat siis kaksinkertaistuneet muutamassa kuukaudessa. Tällä vauhdilla sisällissodassa väkivaltaisesti kuolleiden määrä saavuttaa 20000 hengen rajan jo ennen kesän loppua.

Kofi Annan on yrittänyt pelastaa keväistä rauhansuunnitelmaansa huonolla menestyksellä. Annanin YK-mandaatin alla toimivat tulitaukotarkkailijat on jouduttu vetämään hotellimajoituksiin kahdestakin syystä. Ensinnäkin tarkkailijoihin kohdistui niin vakavia turvallisuusuhkia, että oli vain ajan kysymys, kun olisimme joutuneet laskemaan myös partioivien tarkkailijoiden ruumiita. Valitettavasti uhka tarkkailijoita vastaan kohdistui yhtä lailla Syyrian hallituksen joukoista kuin sen vastustajien ryhmistä. Toiseksi tarkkailijoiden toiminnalla ei ollut juurikaan taisteluja hillitsevää vaikutusta.

Muutama päivä sitten Annan sai koottua Geneveen kokouksen, jossa hänen suunnitelmansa hienosäätöä käsiteltiin. Mikään osapuoli tai niiden takana olevat valtiot eivät näytä aiempaa enemmän halukkailta kompromisseihin. Itse asiassa päinvastoin. Syyrian presidentti julisti maansa sotatilaan juuri Geneven kokouksen alla ja vaati, että kaikki voimavarat on tästä eteenpäin suunnattava sodan voittamiseksi. Kokouksen yhteydessä kävi selväksi myös edelleen kovin hajanaisen ja keskenäänkin riitelevän opposition haluttomuus tai kyvyttömyys sopia mistään Assadin hallinnon kanssa. Suurvaltojen kannoissa näkyi jonkin verran uutta retoriikkaa, mutta uusia näkökulmia en havainnut. Jotain tietysti kertoo Venäjän huolestuneisuudesta se, että Assadin vastustajia on kutsuttu Moskovaan kuultavaksi ja opetettavaksi.

Kesäkuun suurimaksi sotatapahtumaksi mediassa nousi turkkilaisen F4-tiedustelukoneen ampuminen alas Latakian satamakaupungin edustalla. Kiistattomia tosiasioita tuossa tapahtumassa ovat ne, että turkkilainen suihkuhävittäjä loukkasi Syyrian ilmatilaa ja Syyria ampui sen alas. En lähde puutteellisten tietojen varassa arvioimaan enempää itse tapahtumaa ja kummankaan puolen oikeutuksia teoilleen. Mutta selvää on se, että tapahtuma synkisti entisestään Turkin ja Syyrian lähes olemattomia suhteita.

Turkin johto totesi yksituumaisesti, että koneen pudotus kostetaan, ellei Syyria pyydä anteeksi ja maksa kompensaatiota. Sitä Syyria ei tietenkään tee maalle, joka on jo valinnut puolensa poliittisesti sekä mm. majoittamalla sen hallintoa vastustavia vaikuttajia ja vastarintataistelijoita.

Turkki tulee varmasti kostamaan tapahtuman tavalla tai toisella. Ja sillä alkaa olla useita syitä kostaa Assadin hallinnolle. Näistä merkittävin on se, että PKK-niminen terroristijärjestö on viime kuukausien aikana saanut melko voimakkaan jalansijan Syyrian pohjoisosien kurdialueilla (Alepposta itään). Tämä kurdipohjainen järjestöhän on käynyt jo 1980-luvulta alkaen veristä ja kurdialueiden erottamiseen tähtäävää sotaansa Turkkia vastaan. Noissa taisteluissa on saanut surmansa lähes 35000 turkin kurdia ja turkkilaista. PKK sai vielä 1990-luvun lopulla voimakasta tukea Syyrian nykyisen presidentin isältä. Tuo tuki loppui Turkin uhattua Syyriaa sodalla, mikäli maa ei karkoittaisi PKK:n johtoa ja taistelijoita välittömästi. Hafez al-Assad taipui, PKK:n johtaja päätyi muutaman mutkan kautta Turkin viranomaisten käsiin, ja järjestö itse joutui organisoimaan toimintansa uudelleen Pohjois-Irakiin.

Turkki ei tule sietämään PKK:n uutta läsnäoloa Pohjois-Syyriassa senkään vertaa, kuin se on sietänyt sitä rajansa läheisyydessä Irakissa. Mutta Syyrian osalta Turkilla on toisenlaisia vaihtoehtoja kuin melko hyvin rauhoittuneessa Pohjois-Irakissa. Turkin tähän asti tukemat Syyrian sunniarabit ovat jo joutuneet kahnauksiin paitsi sisällissodassa neutraaleiksi jäämään pyrkineiden kurdien kanssa myös Syyriaan saapuneiden PKK:n kurditaistelijoiden kanssa. Jälkimmäiset uhkaavat läsnäolollaan paitsi Turkin 900 kilometriä pitkää rajaseutua myös sunnitaistelijoiden yhteyksiä ja operaatiomahdollisuuksia Aleppon ympäristössä ja Idlibin alueilla.

Niinpä ei tarvitse kovin paljoa arvata, miten Turkki kostaa. Se antaa ja päästää läpi runsaasti lisää tukea Syyrian pohjoisosissa toimiville vastarintataistelijoille. Samalla se vahvistaa Syyrian rajan läheistä puolustustaan mahdollisia lisätoimia varten. Toistaiseksi alueelle on tuotu lähinnä ilmatorjuntayksiköitä, joilla Turkki ilmoittaa, että se ei siedä Syyrian ilmatoimintaa rajansa tuntumassa. Turkin alueelle eksyvälle syyrialaiselle helikopterille tai suihkuhävittäjälle voi nykyisin ennustaa turhankin nopeaa laskeutumista.

On vaikea sanoa, onko Syyrian hallitus kutsunut PKK:n maansa kurdialueille, vai onko järjestö siirtänyt taistelijoitaan sinne kutsumatta. Mutta Turkin kannalta PKK:n ilmestyminen alueelle yhdistää Syyrian sisällissodan sen omaan pitkään kurdikonfliktiin. Jos PKK yrittää iskeä Syyriasta Turkkiin, kytkentä olisi tietysti selvä. Pidemmällä aikavälillä nimenomaan PKK:n läsnäolo tietysti kasvattaa todennäköisyyttä mm. siihen, että Turkki alkaa vakavasti harkita puskurivyöhykkeen muodostamista alueelle - siis Syyrian puolelle. Operatiiviset suunnitelmat ovat varmasti jo valmiita, mutta niiden toteuttamisen aika ei ole vielä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Onko tämä islamia?


Varoitus: Myöhemmin näkyville saatava video sisältää erittäin julman kohtauksen.

Vapaamielinen keskusteluohjelman juontaja Tawfiq Okasha esitti muutama päivä sitten Egypt Today -ohjelmassa videon, jossa muslimista kristityksi kääntyneeltä tunisiaismieheltä leikataan kaula irtipoikki.

Videolla näkyy ja kuuluu seuraavaa:
- Kun maassa makaavaa ja kohtaloonsa alistuneelta vaikuttavaa nuorta miestä pidetään paikallaan, taustalla rukoillaan "Allahin puolesta kosto monijumalaiselle luopiolle", "Allah vahvistakoon uskontoamme ja tehköön sen voittoisaksi monijumalaisuutta vastaan", "Allah lyököön uskottomat muslimien käsillä" ja "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammad on hänen lähettiläänsä".
- Miehen kurkun leikkaus alkaa "Allah on suuri" -huutojen säestämänä kestäen aika kauan.
- Lopulta irrotettua päätä esitellään voitonhuutojen säestämänä.

Juontaja Okasha kysyy selvästi järkyttyneenä: "Onko tämä islamia? Haluaako islam tätä? Miten islam liittyy tähän? Nämä kuvat leviävät Euroopassa ja Amerikassa. Voitteko kuvitella? Miten tällaiset ihmiset voivat hallita?"

Okashan viimeinen lause viittaa islamin äärisuuntia kannattaviin muslimiveljeskuntaan ja salafisteihin, jotka ovat ottaneet vaalivoitot kaikissa arabikevään riepottamissa Pohjois-Afrikan maissa. Okasha tiesi varmasti, että varsinkin salafistien johtajat ovat viime viikkoina toistelleet haditheja, joiden mukaan profeetta Muhammad käski surmata islamin hylkäävät ihmiset. Sharia-laki on myös tässä asiassa aika yksiselitteinen asiassa hadithien mukaisesti.

Videon voit katsoa täältä, jos hermot kestävät katsoa islamilaista teloitusta.

Islamin pääsuunnat pitävät niitä kristittyjä monijumalanpalvojina, joiden uskonnoissa tunnustetaan Jumalan kolmiyhteys.

Lopuksi vielä pari varoituksen sanaa. Kaikkien muslimien mielestä muslimista kristityksi kääntyvältä ei tarvitse leikata kurkkua auki. Mutta nämä muslimit hyvin harvoin jos koskaan osaavat perustella sitä islamilla ja loogisesti kestävällä tavalla.

Kannattaa muistaa, että Tunisiaa, jossa video on kuvattu, on pidetty myös uskonnollisesti vapaamielisimpänä Pohjois-Afrikan maana.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Lyhyt pilakuvajuttu Egyptistä

Joissakin maailman osissa pilakuvat ovat herkkiä asioita. Olen näistä kirjoittanut silloin tällöin mm. täällä ja täällä. Egypti on yksi näistä herkistä maista, kuten seuraava lyhyt juttu kertoo.

Egyptin Assiutista (أسيوط) kotoisin oleva 16-vuotias Gamal Abdu Massoud postitti viime joulukuussa Facebook-sivullaan oheisen pilakuvan. Huhtikuussa Assiutin nuorisotuomioistuin tuomitsi Gamalin postituksesta kolmen vuoden vankeuteen, ja nyt vetoomustuomioistuin on vahvistanut tuomion.

Tuomio perustuu Egyptin rikoslain kohtaan 98(f), jonka mukaan
Vähintään kuusi kuukautta ja enintään viisi vuotta vankeutta määrättäköön .... henkilölle, joka käyttää uskontoa levittää uskontoa puhuen, kirjallisesti tai millään muullakaan tavalla aiheuttaakseen levottomuuksia, tehdäkseen taivaallisen uskonnon naurunalaiseksi tai loukatakseen sitä tai sen seuraajia tai vahingoittaakseen kansallista yhtenäisyyttä.
Gamalin piirros kyllä aiheutti levottomuuksia, sillä siitä raivostunut muslimijoukko hyökkäsi kostoksi  polttamaan taloja pääosin kristittyjen asuttamassa Manqabadin kylään Assiutin lähellä. Gamalhan kuuluu Egyptin kristityihin, joita on noin kymmenesosa kansasta.

Joten varokaapas, lapsukaiset, levittämästä tätä pilakuvaa Suomessakaan, kun sen loukkaavuudesta on jo näyttö egyptiläisistä tuomioistuimista. Meillä on osin vastaava laki voimassa.

Lähteenä oleva Egypt Independentin juttu löytyy täältä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Syyrian rintamalta vain vähän uutta

Kirjoitin viimeksi Syyrian sisällissodasta 3.4.2012 otsikolla "Miksi Annanin suunnitelma ei voi toteutua" ja 30.1.2012 otsikolla "Syyrian vallankumous voi epäonnistua". Molemmissa kirjoituksissa on edelleen ajankohtaisia asioita, ja niissä esitetyt arviot tulevasta ovat aika hyvin toteutuneet. Niinpä suosittelen lukemaan ne tausta-aineistoksi, sillä en aio toistaa niitä tässä kirjoituksessa.

Annanin suunnitelman mukaiset "aselepotarkkailijat" ovat olleet Syyriassa kokonaisuudessaankin reilun viikon ja ensimmäiset jo kolmisen viikkoa. Tällä joukolla oli hetkellisesti pieni väkivaltaisuuksia vähentävä vaikutus, mutta nyt yhteenotot näyttävät lähes palanneen sille tasolle, jolla ne olivat ennen YK-tarkkailijoiden tuloa. Mikään näitä yhteenottoja lietsovista elementeistä ei näytä laantuneen.

Syyrialaiset hallituksen vastustajat eri puolilla maata jatkavat päättäväisesti mielenosoituksiaan. Vastarintataistelijat ovat tehneet iskuja hallituksen joukkoja vastaan edelleen, vaikka osa huhtikuussa jo melko loppuun ajetuista vastarintaryhmistä ilmeisesti noudatti Annanin suunnitelmaa ja tilapäisesti laski aseensa. Mutta samaan aikaan Syyriaan on saapunut ainakin sekä Libanonin että Irakin kautta uusia taistelijaryhmiä. Näistä ryhmistä näyttävimmät iskut on tehnyt salafistiryhmä Jubhat al Nasra, joka näyttää saavan tukensa Saudi-Arabiasta. Syyrian hallituksen turvallisuusjoukoilla ei ole tässä tilanteessa juurikaan ollut mahdollisuutta keskeyttää operaatioitaan. Perustellusti voi tietysti kysyä, olisiko Assadin hallinnolla ollut siihen haluakaan.

Istanbulissa päämajaansa pitävä Syyrian opposition keskustelufoorumi, SNC, on kokenut sekä menestystä että takaiskuja. Talven aikana toistakymmentä maata tunnusti SNC:n Syyrian kansan edustajaksi. Mutta samalla SNC näyttää yhä hajanaisemmalta ja oppositioryhmien keskinäisen valtataistelun areenalta. Istanbulissa olevia pienempiä ja paikallisia oppositioryhmiä huolestuttavat sekä Syyrian Muslimiveljeskunnan että salafistien talven ja kevään aikana kasvanut vaikutus vastarinnan kokonaisuudessa. Salafisteista ei ehkä ole kovin vakavaa uhkaa näille pienemmille ja vähemmän uskonnollisille ryhmille, sillä Syyriassa ei ole ollut paljoa poliittista kannatusta saudien suosimalle perinteiselle islamismille. Mutta Muslimiveljeskunta on ilmeisesti jälleen keräämässä kannatusta, ja on uhkaamassa pienempiä oppositioryhmiä.

Opposition yltyvä poliittinen hajanaisuus ei ole myöskään edistänyt aseellisten vastarintaryhmien yhdistymistä tai keskinäisen koordinaation paranemista. Vapaan Syyrian Armeija, FSA, on jokseenkin yhtä hajanainen ja heikko, kuin se oli vuodenvaihteessa. Mutta jotkut sen osat ja erityisesti Saudi-Arabian rahoittamat uudet salafistiryhmät ovat onnistuneet korvaamaan sen vastarinnan, jonka Syyrian asevoimat ovat saaneet eliminoitua talven aikana. Vastaavasti Assadin hallinto on saanut tukea Venäjältä useina taisteluväline-erien toimituksina ja Iranista ainakin rahana - ehkä myös taktisena erityisosaamisena. Ei siis ole julkisia merkkejä siitäkään, että Syyrian hallitus ja turvallisuuskoneistot olisivat oleellisesti heikentyneet.

Voimasuhteet siis eivät näytä oleellisesti muuttuneen muutaman viimeisen kuukauden aikana. Mutta muutamista asioista voisi aavistella hentoja muutoksen tuulia.

Israelin johdon viimeaikaiset lausunnot viittaavat Assadin hallinnon sisäisen epävarmuuden lisääntymiseen. Ehkä lisääntyneet levottomuudet aiemmin suhteellisen rauhallisissa suurkaupungeissa  - Aleppossa ja Damaskoksessa - ovat vakuuttaneet Israelin tiedustelupalvelut vallanvaihdon väistämättömyydestä, sillä Israelin hallitus näyttää valmistautuvan Assadin hallinnon kaatumiseen sekä valmistamalla kansaansa poliittisesti asiaan että teknisin järjestelyin Syyrian vastaisella rajalla.  Vuosikymmenien vihollisuuksista huolimattahan Israel on pitänyt Assadien hallintoja Syyrian vakauden takeena, eikä se tästä johtuen ole halunnut suuremmin horjuttaa niitä.

Yhdysvallat ja jokseenkin kaikki sen Nato-liittolaiset ovat yksimielisiä siitä, että Assadin dynastia joutuu joka tapauksessa luopumaan vallasta Syyriassa. Naton pääsihteerin toissapäiväinen selkeä lausunto olla edelleen puuttumatta sotilaallisesti  Syyrian selkkaukseen viittaisi siihen, että Nato-maat uskovat Syyrian olevan luisumassa vallanvaihdokseen muutenkin. Siis Libyan kaltaista interventiota ei lopulta tarvittaisi.

Viime kuukausina on ollut merkkejä siitä, että Syyrian jännitteet ovat leviämässä vähitellen myös Libanoniin. Näin on ollut erityisesti Libanonin pohjoisosissa, josta on tullut FSA:n ja joidenkin muidenkin syyrialaisten vastarintaryhmien huoltoreitti Syyrian keskiosissa toimiville taistelijoille. Libanonissa Assadia tukevan Hizbollahin dominoimat turvallisuusjoukkojen osat ovat tehneet runsaahkosti pidätyksiä hillitäkseen tätä liikennettä, ja tilanne on johtanut jo useisiin aseellisiin yhteenottoihin Libanonin shiiojen/alaviittien ja sunnimuslimien välillä. Nämä jännitteet voivat edelleen kasvaa. Sisällissodan leviämisen uhka Libanoniin on tietysti mahdollista mutta mielestäni edelleen epätodennäköistä. Kokonaisuudessaan Syyrian sisällissodan vaikutukset ympäröiviin maihin ovat ainakin toistaiseksi jääneet paljon vaatimattomimmiksi verrattuna Assadin hallinnon maalaamiin uhkakuviin vielä viime syksynä.

Mutta sisällissota jatkuu. Annanin suunnitelma kaatuu aika pian, ja YK-tarkkailijatkin vedetään alueelta pois nopeasti, kun joku sodan osapuoli niin haluaa. Tuon halun se ilmaisee surmaamalla tai haavoittamalla tarkkailijaryhmän jäseniä. On vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu. Toivottavasti suomalaiset tarkkailijat eivät joudu sen iskun kohteeksi.

Mitä kansainvälinen yhteisö sen jälkeen tekee? Minä veikkaan, että muutamaa jykevää YK-lausuntoa lukuunottamatta ei mitään. Jäädään odottamaan ihmettä tai vielä kaukana olevaa sodan lopputulosta. Sillä välin syyrialainen veri virtaa vielä pitkään, ja Syyrian tuleva voimatekijä, Muslimiveljeskunta, ehtii vahvistaa asemiaan. Sääliksi käy syyrialaisia ihmisiä.