Kallista ja vaarallista elämää arabiassa tulevaisuudessa

F15C-hävittäjät modernisoidaan

Muutama päivä sitten Yhdysvallat ja Saudi-Arabia julkaisivat 23 miljardin euron arvoisen asekaupan, jonka mukaan amerikkalainen MacDonnel-Douglas toimittaa saudeille 84 uutta F15-hävittäjäpommittajaa ja päivittää noin 70 saman konetyypin vanhempaa versiota nykyaikaisiksi. Kauppa on tietysti aika iso Suomen näkökulmasta, sillä sen arvo vastaa Suomen puolustusvoimien mittakaavassa noin 27 vuoden puolustusmateriaalin hankintarahoja. Mutta kotimaiset mediatalot, joiden toimittajien ammattitaito tai viitseliäisyys yleensä ei riitä taustojen penkomiseen, jättivät kertomatta pari asiaa, jotka Lähi-itää seuraavan on syytä tietää.

Tälle 23 miljardin euron tai 30 miljardin dollarin kaupalle tulee jatkoa. Saudit tekevät ensi vuonna ostosopimuksia toisen 30 miljardin dollarin arvosta. Näillä sopimuksilla hankitaan mm. yhteensä yli 130 taistelu- ja yleishelikopteria, päivityksiä vanhempiin helikoptereihin, mataliin vesiin sopivia kevyitä rannikkotaistelualuksia ja ohjustorjuntajärjestelmiä.

Kun näihin yhteensä 60 miljardin dollarin asekauppoihin lasketaan mukaan jo aiemmin viime vuosikymmenellä toteutuneet Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian asekaupat, joiden arvo oli tekoaikana yhteensä noin 15 miljardia dollaria, päästään vuosien 2002-2012 kahdenvälisessä asekaupassa lukuun 75 miljardia dollaria eli 50 miljardia euroa.

Saudit ovat ostaneet viimeisen 10 vuoden aikana aseita muualtakin, mm. Euroopasta, ainakin 20 miljardin dollarin arvosta. Myös pienemmät Arabian niemimaan valtiot ovat varustautuneet muutamalla kymmenellä miljardilla samana ajanjaksona, mutta nämä vain muutaman miljardin (Suomen Hornet-kauppaluokkaan) luokkaan sijoittuvat hankinnat eivät ylitä uutiskynnystä Suomessa. Yhteensä Arabian niemimaa on siis hankkinut noin 100 miljardin dollarin arvosta aseita viimeisen 10 vuoden aikana.

Suomen muutama viikko sitten julkistettu asekauppa Saudi-Arabiaan - siis muutaman kymmenen kranaatinheitinjärjestelmän myynti - edustaa  noin 1,5 promillea tästä kauppavolyymista. Hallituksemme vihreimpien ja punaisimpien jäsenten mukaan tämä Suomen asekauppa voi vakavasti uhata arabien ihmisoikeuksia, kuten kerroin täällä. Voi suhteettomuuden ja tekopyhyyden punavihreää yhdistelmää!

No miksi Arabian niemimaa sitten varustautuu käyttäen eurooppalaisittain käsittämättömiä summia rahaa? Siihen on vain yksi yhden sanan vastaus: Iran. Asekauppojen laajuus Iranin shia-islamistisen vallankumouksen jatkon edessä sekä Yhdysvaltain Lähi-idän ja Keski-Aasian strategisten tappioiden jälkeen selittyy aiemmin Yhdysvaltojen läsnäoloon luottaneiden maiden turvallisuusvajeena. Ja tässä on kyse muslimien keskinäisestä yli 1000-vuotisesta riidasta, johon eurooppalaisilla tai muillakaan länsimaisilla ei ole edes promillen osuutta.  Lähi-idän ongelmien ydin on shiojen ja sunnien tuhatvuotinen konflikti, jossa Israelin ja arabien viime vuosisadalla alkanut kahnaus on vain sivujuonne. Mutta tästä aiheesta runsaasti lisää vuonna 2012.

Toivotan hyvää uutta vuotta lukijoilleni!

Räjähtävä lasti Kotkassa 21.12.

Patriot PAC1-2 lähtee

Huom: Katso päivitystieto lopusta!

Kotkan satamaan Saksasta saapuneesta  M/S Thor Liberty -laivasta löydetyt 69 Patriot-ohjusta ja 150 tonnia pikriiniä ovat herättäneet kysymyksiä. Pannaanpa ensin faktat pöytään, ja sitten spekuloidaan kuljetuksen syytä.

Kyseiset pitkän kantaman Patriot-ohjukset näyttivät Mäkisen silmään YLE-uutisten lyhyessä videoklipissä ohjustyypin vanhemmilta 1- tai 2-versioilta. Niitä käyttävät sekä Saksa että Etelä-Korea. On selvää, että Yhdysvalloilla on myös järjestelmävalmistajana ohjustyypin näitä versioita varastoissaan eri puolilla maailmaa. Joidenkin uutisten mukaan ohjusten lastipapereissa vastaanottajaksi oli merkitty korealaisen everstiluutnantin nimi.

Kyseinen ohjusmäärä riittäisi noin kahden Patriot-patterin lataukseen, jolla voisi kuvitella puolustavansa yhtä suurkohdetta yhden päivän ajan kiivaissa taisteluissa tai viikkoja-kuukausia hiljaisempien taistelujaksojen aikana. Kyseessä ei siis ole valtavan suuri ohjusmäärä. Esimerkiksi Etelä-Korealla on hallussaan useita satoja ohjuksia kahta ilmapuolustusprikaatia varten.

Pikriiniä käytetään melko yleisesti tykkien ruudin raaka-aineena. Uutisten mukaan pikriinilastin määränpää olisi ollut Kiinan kansantasavalta. 150 tonnista pikriiniä voisi valmistaa panokset yhden panssariprikaatin taistelupanssarivaunuille 6-8 päivän kiivaita taisteluja varten. Kiinan panssariprikaatien määrä on Mäkiselle osin arvoitus, mutta niitä on varmasti joitakin kymmeniä. Kyse on siis jälleen melko pienestä määrästä. Kiinan panssariprikaatit, tykistö ja laivasto käyttänevät useita satoja tonneja pikriiniä pelkästään vuosittaisissa harjoitusammunnoissa.

Patriot-ohjukset ovat käyttökelvottomia, ellei käyttäjällä ole hallussaan muita järjestelmän osia - tulenjohtolaitteita, laukaisualustoja jne. Pikriini puolestaan on hyödyllistä vain sellaisille tahoille, joilla on  teollista lataamokapasiteettia. Niinpä pitäisin esimerkiksi terroristijärjestöjä näiden materiaalien vastaanottajina jokseenkin poissuljettuina. Niillä ei ole kumpiakaan edellytyksiä hyötykäyttöön.

Uutisista poimitut tiedot Patriot-ohjusten määränpäänä Etelä-Korea vaikuttavat aivan normaalilta. Kyseiset ohjukset voivat olla korealaisia, ja ne ovat saattaneet käydä huollossa tai vaihdossa Yhdysvaltain Euroopassa sijaitsevassa ohjushuoltolassa. Yhdysvallat ja monet muutkin maat kuljettavat pienehköjä määriä vähäriskisiä aseita tavallisissa rahtialuksissa. Myöskään pikriinilasti Kiinaan ei vaikuta oudolta. Sellaisia kuljetuksia maahan saapunee useita vuosittain.

Molempien rahtien lähettäjätaho on tietysti epäonnistunut perusteellisesti. Pikriinin epätyydyttävä pakkaaminen ilmeisesti herätti Suomen tullin mielenkiinnon laivan rahtia kohtaan. Ja on selvää, että Patriot-ohjukset eivät ole ilotulitteita, kuten rahtikirjoissa kuulemma lukee. Rahtien lähettäjät ja myös huolitsijat saanevat toimeksiantajiltaan raikasta palautetta huonosta työstään. Toivottavasti ulkoministeriö jaksaa opettaa lähettäjätahoja oikeisiin merkintöihin, lupaprosesseihin ja pakkauksiin.

Suomen kenttätason viranomaisille on pakko antaa kiitosta riittävän tarkasta toiminnasta. Maailma olisi paljon turvallisempi paikka, jos kaikkialla toimittaisiin yhtä tunnollisesti kuin Kotkassa.

Päivitys 22.12. klo 13:23


Korea ja Saksa ovat sopineet jo vuonna 2007 Patriot-ohjusten kaupasta, jolla Korean ikääntyvät Nike-ilmatorjuntaohjukset korvataan. Tämän vuoteen 2012 mennessä sovitun kaupan toimitusten arvo on noin 550 miljoonaa euroa. Thor Liberty -laivasta siis lienee löydetty viimeinen erä sovitusta ohjuskaupasta. 


Päivitys 22.12. klo 14:30


Täältä korealaista tietoa asiasta.


Että paljon melua tyhjästä ja erittäin huonosti räjähtävästä lastista.


Päivitys 22.12. klo 20:44


Taisipa tuo uutisissa esitetty tieto "ilotulitteista" rahdin sisältönä olla väärä käännös. Rahtikirjoissa lienee lukenut Patriotien osalta "rockets", mikä kääntyy ammattikielellä rakettimoottoriksi. Niitähän yliääniohjuksissa todellakin on.

Kim Jong Ilin muistolle

Sanattomaksi vetää ;-)

Täältä voit katsoa videon suurempana. Kiitokset Gameboy Tetrikselle.

Ps. Keskiäkäisellä miehellä on erinomainen ja helppo koreankielen opas täällä.

Orastavaa toivoa huomisen Sabihalle

Mustafa Kemal Atatürk

Olen kirjoittanut naisen asemasta islamissa muutamia blogikirjoituksia. Niissä olen tuonut mm. esiin tyypillistä islamilaista naisten syrjintää ja naisiin kohdistuvia epäluuloja, jotka hallitsevat muslimimaailmaa. Tosiasiassa muslimienemmistöinen maailma ei tietenkään ole sellainen patamusta paikka, jonka jokaisessa kaupungissa ja kylässä naisiin suhtauduttaisiin esittelemieni islamilaisten opinkappaleiden mukaisesti ja yhtä jyrkästi. Muslimien keskuudessa ja muslimikulttuurien välillä on melko paljon vaihtelua myös naisia koskevissa asioissa.

Turkki ja aivan erityisesti sen vauraampi länsiosa on jo lähes vuosisadan ajan ollut islamilaisen maailman edelläkävijä naisvihan kitkemisessä. Suurin kiitos tästä kuluu nykyisen Turkin luojalle, Mustafa Kemal Atatürkille, joka lakkautettuaan Ottomaanien hallitseman kalifaatin rakennutti nykyisen Turkin sekulaariksi valtioksi, jossa naisille ensimmäisenä islamilaisessa maailmassa ainakin teoriassa annettiin sama ihmisarvo kuin miehille. Turkissa siis naiset saivat jo kauan sitten äänestää, heitä kohdeltiin oikeuden edessä tasa-arvoisesti ja he perivät sekä hallitsivat omaisuutta samoilla oikeuksilla kuin miespuoliset sukulaisensa.

Sabiha Gökçen

Atatürk panosti naisiin myös henkilökohtaisesti paljon. Hän ei jostain syystä saanut lapsia vaimonsa kanssa. Niinpä hän vastoin islamilaista lakia adoptoi seitsemän tyttöä ja yhden pojan. Adoptoitujen tyttöjen määrällä hän nimenomaan halusi nopeasti nostaa naissukupuolen arvostusta uudessa Turkin tasavallassa, jota edeltäneessä monikansallisessa ottomaanivaltakunnassa myös turkkilaisnaiset olivat olleet sharian painolastin alla. Istanbulin Aasian puoleinen ja uudempi kansainvälinen lentoasema, Sabiha Gökçen, on muuten nimetty Atatürkin Sabiha-tyttären mukaan, joka lienee ollut ensimmäinen lentäjäkoulutuksen saanut musliminainen ja ehkä maailman ensimmäinen naissotalentäjä.


Valitettavasti monet Atatürkin uudistukset jäivät jotenkin puolitiehen. Näinhän syvälle kulttuuriin ja yhteiskunnan perusrakenteisiin kohdistuvassa uudistamisessa usein käy. Muutosvastarinta on kovaa, ja hyvässäkin tapauksessa muutokset tarvitsevat kypsymisaikaa kenties useamman sukupolven. Vaikka turkkilaisnaiset nousivat muodollisesti miesta kanssa tasa-arvoisiksi jo yli 70 vuotta sitten, on todellisen tasa-arvon saavuttaminen vieläkin kaukana. Nämä tasa-arvo-ongelmat näkyvät työelämässä, sosiaalisissa asioissa ja myös perhepiirissä. Valitettavasti ne näkyvät myös melkoisena perheväkivaltana. Eniten lakien takaaman tasa-arvon toteutumista ovat jarruttaneet perinteet. Niistä tärkeimpinä asioina ovat olleet islamilainen laki, sharia, sekä siihen perustuvat vuosisataiset heimo- ja sukuperinteet. 


Nyt Turkissa on naisasian osalta tapahtunut kuitenkin jotain sellaista, jota ei ole nähty muualla islamilaisessa maailmassa. Turkin kaikkia moskeijoita johtava uskonnollisten asioiden direktoraatti on antanut julistuksen naisten aseman parantamiseksi. Julistuksessaan direktoraatti tunnustaa, että islamilaisen uskonnon ytimessä, tafseerissa, haditheissa ja shariassa, esiintyy merkittävää naisvihamielisyyttä. Direktoraatin lausunnon mukaan em. lähteissä "on vääriä, epätäydellisiä ja ennakkoluuloisia tulkintoja, jotka eivät heijastele jalon uskontomme yleisiä periaatteita".  Ja tällä lausunnolla direktoraatti siis viittaa nimenomaan islamin naisvihaan, jota pitäisi ryhtyä poistamaan tulkintoja muuttamalla.

Fethullah Gülen

Mikä on pannut Turkin korkeimman islamilaisen auktoriteetin tunnustamaan islamin valtavirran nykytulkinnan mukaisen naisvihan? Väittäisin syyksi useampaakin asiaa. Ensimmäinen niistä on Yhdysvalloissa vaikuttava turkkilainen islamilainen ajattelija, Muhammed Fethullah Gülen, jonka luomalla islamilaisella uudistusliikkeellä on useita miljoonia uskollisia kannattajia Turkissa ja myös muualla modernien muslimien keskuudessa. Gülen on mm. todennut, että kotona väkivaltaa kokevien naisten on syytä lähteä pois miestensä luota. Hän on myös sanonut pitävänsä hyvänä naisten itsepuolustuskoulutusta, sillä hyvin lyövä nainen joutuu harvemmin väkivallan kohteeksi.


Toinen syy voi olla Turkin EU-neuvottelut. Niissä on nimittäin kyllä yhtenä asiana nostettu esiin Turkin naisten eurooppalaisia sisaria huonompi sosiaalinen asema. Kolmantena syynä voi tietysti ottaa esiin länsimaissa ja myös sen muslimiväestön keskuudessa kovenevan islamkritiikin, jonka osana on universaaleihin ihmisoikeuksiin perustuvia vaatimuksia naisten tosiasiallisen tasa-arvon kehittämiseksi myös islamin takapajulassa. Voimakkaimmin länteen levittäytyneiden turkkilaisten moskeijoissa näitä kaikkia vaatimuksia on kyllä kuultu jo aika pitkään. Syitä on varmasti muitakin mm. liittyen nousevan Turkin sisäisten uskonnollisten jännitteiden purkamiseksi.


Nyt on ensimmäistä kertaa syntynyt särö lähes 1000 vuotta vanhaan ashariitti-islamin miesvaltaa ylläpitäneeseen viralliseen sunnimuuriin. Olisi tietysti merkittävää, jos kehittynein ja yksi suurimmista islamilaisista yhteisöistä, Turkki, lähtisi todella uudistamaan islamia poistamalla naisvihaa. 


En halua väheksyä Turkin arvovaltaisimpien islamilaisten oppineiden lausunnon merkitystä, mutta tiedän hanketta pidettävän sekä vääräoppisena että vaarallisena arabien ja monien muiden islamilaisten yhteisöjen keskuudessa. Ne pelkäävät koraanin hyvin selvien naisia koskevien säkeiden uusien tulkintojen avaavan portit kaiken uudelleen tulkitsemiseksi. Salaliittojen kehdossa - Lähi-idässä - näitä uusia tulkintoja pidetään läntisen maailman salajuonena, jonka tarkoituksena on avata islamilainen maailma lännen moraalittomuuksille. Tällaisia väitteitä on jo esitetty Turkissakin, joten helppo urakka Turkin johtavilla uskonoppineilla ei ole edessään edes kotimaassaan.


Jo teologisesti urakka tuntuu äärimmäisen vaikealta. Nimittäin koraanissa, jota pidetään Allahin ikuisena ja muuttumattomana sanomana ihmiskunnalle, nainen on hyvin selvin sanoin miestä alempi olio, kuten voit aiemmasta kirjoituksestani havaita. Esimerkiksi hänen todistuksensa on puolet miehen todistusvoimasta, hän perii puolet veljensä perintöosasta ja hänen on muutenkin alistuttava miehelle - tai otettava turpaan ja alistuttava. Allahin sanan uudelleen tulkinta on aivan erityisen haastavaa uskonnossa, jonka ydin on ehdoton ja täydellinen alistuminen sanan antajalle. 


Mutta kaikki kunnia Turkin uskontoasioiden direktoraatille rohkeudesta ja älyllisestä rehellisyydestä, jota islaminkin perinteistä toki löytyy 1000 vuoden takaa mm. mu'taziliittien keskuudesta. Onnea ja menestystä yritykselle, jota mu'taziliiteillä ei ollut! Heidät eliminoitiin harhaoppisina.

Saudi-Arabiassakin kohta pula neitsyistä

Neitsyys katoamassa?

Majlis al-Ifta’ al-A’ala, joka on Saudi-Arabian korkein uskonnollinen neuvosto, on tuottanut huolestuttavan "tieteellisen" raportin, jonka valmistelua on johtanut entinen Kuningas Fahdin yliopiston professori Kamal Subhi. Maan lakeja valmistelevan Shura-neuvoston kaikki 150 jäsentä ovat saaneet kopionsa raportista, joka varoittaa, että Saudi-Arabiasta ei kohta enää löydy neitsyitä, jos hanke sallia autolla ajo-oikeus naisille hyväksytään. 

Naiset eivät saa ajaa moottoriajoneuvoja Saudi-Arabiassa. Viime vuosina vaatimukset ajo-oikeuden sallimisesta ovat kuitenkin voimistuneet. Maan tiedotusvälineetkin ovat julkaisseet useita juttuja luvatta ajaneista naisista ja näiden oikeudenkäynneistä. Yksi kiinni jääneistä, 34-vuotias Shaima Jastaniya, tuomittiin taannoin kymmeneen ruoskaniskuun jäätyään kiinni ratista Jeddan kaupungissa. Hitaasti etenevällä yrityksellä sallia auton käyttö naisille lienee kuningashuoneen varovainen tuki, mutta toisaalta hanketta vastustetaan ankarasti uskonnollisten konservatiivien keskuudessa.

Saudi-Arabian kielto naisten ajamiselle perustuu varhaisen islamilaisen yhteisön perimätietoon, haditheihin, jossa olevia islamin profeetan ja hänen lähimpien miestensä sanomisia käytetään edelleen islamilaisen lainsäädännön perustana monissa muslimimaissa. Ajokielto perustuu useaankin hadithiin, joissa Muhammadin kerrotaan kieltäneen naisia matkustamasta pidemmälle ilman säädyllistä saattajaa (esim. Muslim, Hajj: 423, 416 ja 421). Haditheissa puhutaan yhden, kahden tai kolmen päivän matkoista, jotka perinteisesti tarkoittivat 30-100 kilometrin matkaa kävellen tai aasilla ratsastaen. Nykyinen tekniikka on tehnyt matkustamisen kiusallisen helpoksi, sillä autolla voisi tuon kielletyn matkan tehdä tietysti hyvin nopeasti.

Pahimmillaan autolla tietysti ehtisi pois sukulaisten, naapurien ja tuttujen siveyttä valvovien silmien alta. Professori Subhi kertookin raportissa myös empiirisiä kokemuksia tilapäiseen vapauteen päässeiden naisten riettaudesta. Hän oli istunut  nimeltä mainitsemattomassa arabimaassa kahvilassa, johon autoilla tulleet naiset olivat jokseenkin kaikki katselleet häntä. Yksi nainen oli jopa tehnyt  eleitä, joilla hän oli selvästi osoittanut olevansa halukas ja käytettävissä.

Länsimainen moraalittomuus siis uhkaa myös naisten ajo-oikeuden kautta kahden pyhimmän paikan suojelijana tunnettua Saudi-Arabiaa. Sitä voi uhata sama vaara, joka on jo tuhonnut Suomen siveyden. Neitsyet ovat kohta kadonnut luonnonvara myös Muhammadin kotimaassa. Vai onko kulttuureissa kuitenkin eroja?

Useampikin uutistoimisto on julkaissut jutun asiasta. Minä löysin sen Daily Mailista.

Huojennusta ja kauhua Pohjois-Afrikan vaalituloksista

Muslimiveljeskunnan tunnus ja motto

Ensimmäiset vapaat vaalit on nyt pidetty Tunisiassa (23.10.), Marokossa (25.11.) ja Egyptin suurimmissa kaupungeissa (28.-29.11.). Muu osa Egyptiä pääsee äänestämään vuorollaan seuraavan kuuden viikon aikana. Tulokset ovat osin toivoa antavia mutta toisaalta kauhistuttavia.

Sekä Tunisiassa että Marokossa islamilaiset puolueet - Muslimiveljeskunnan perilliset - nousivat suurimmiksi. Niinpä niiden piiristä ko. maiden lakien mukaan nimitetään pääministerit. Tunisiassa aiemmin laittomana pidetty Ennahda-liike, jota voisi kuvata Pohjois-Afrikan toiseksi maltillisimmaksi islamilaiseksi puolueeksi, sai 37 prosenttia äänistä ja 41 prosenttia parlamenttipaikoista. Se joutuu tukeutumaan kahteen seuraavaksi suurimpaan puolueeseen kyetäkseen enemmistöön parlamentissa. Marokossa voittajana oli aiemminkin sallittu Oikeus- ja kehityspuolue (JDP), joka onnistui yli kaksinkertaistamaan paikkansa parlamentissa 27 prosenttiin. Jdp todennäköisesti hakee enemmistöön tarvittavan tuet Koutla-koalitiosta, johon kuuluu myös aiemmin parlamentissa toimineita sekulaareja puolueita nationalisteista kommunisteihin.

Molemmissa maissa parlamentien enemmistöt jäivät kuitenkin sekularistien käsiin. Jää nähtäväksi, kuinka hyvin sekularistit kykenevät vastustamaan pääministeripuolueiden islamiin liittyviä aloitteita. Selvää kuitenkin on, että nyt nähtyjen vaalien perusteella sen paremmin Tunisia kuin Marokkokaan eivät lähiaikoina tee harppauksia islamilaiseen suuntaan. Mutta joka tapauksessa vaalit molemmissa maissa olivat merkittävä edistysaskel islamilaisille liikkeille.

Julkisuuteen tihkuneet tiedot Egyptin ensimmäisen vaalikierroksen tuloksista  sen sijaan kertovat islamistien suurvoitosta. Muslimiveljeskunnan perustama Vapaus- ja oikeus–puolue (FJP) sai nyt äänestäneissä suurkaupungeissa yli 40 prosenttia äänistä. Pienenä yllätyksenä voi pitää sitä, että vielä selvästi FJP:ä jyrkempää islamismia kannattava ja jopa salafistinen Nour-puolue on kerännyt yli 20 prosentin kannatuksen, jolla se nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kun otetaan huomioon, että nyt äänestivät suurkaupungit, joiden asukkaat ovat liberaaleimpia, voidaan seuraavilla kierroksilla odottaa islamisteille vielä isompaa äänisaalista. Veikkaukseni on, että FJP ja Nour keräävät yhteensä 65-70 prosenttia äänistä, kun lopulliset tulokset ovat selvillä tammikuun puolivälissä.

Muslimiveljeskunta, joka ei osallistunut viikko sitten järjestettyihin isoihin mielenosoituksiin, on jo em. alustavien tulosten perusteella vaatimassa hallitsevaa sotilasneuvostoa nopeuttamaan vallanvaihtoa siviilihallintoon.  Vielä ennen vaalikierrosten aloittamista se kannatti sotilasneuvoston hidasta vallanvaihtoaikataulua ja vastusti Tahrir-aukion mielenosoittajien nopeutettua suunnitelmaa.

Tahrir-aukion tähänastiset mielenosoitukset ja Mubarakin kulissihallinnon romahduttamisen organisoineet opiskelijat ja ylemmän keskiluokan nuoriso ovat jäämässä marginaaliseksi voimaksi vaalien jälkeisessä Egyptissä, kuten mm. tässä syyskuisessa kirjoituksessani ennustin. Heitä odottaa kova islamilainen kurinpalautus varsinkin, jos oikeaoppisesta islamilaisuudesta kilpailevat FJP ja Nour kykenevät yhdessä muodostamaan hallituksen. Nourin hyvä menestys voi johtaa Muslimiveljeskunnassa tarpeeseen jyrkentää tähän asti melko varovaista ohjelmalinjaa Egyptin palauttamiseksi oikean islamin mukaiseen järjestykseen.

Vallankumousnuoriso ja myös sekulaarit puolueet tuhlasivat vaalien alla energiansa sotilasneuvoston vastustamiseen, kun islamistit keskittyivät menestykselliseen vaalityöhön. Todellisia vapauksia haluaville taitaa vaalien jälkeen paradoksaalisesti nousta lupaavimmaksi vaihtoehdoksi liittoutuminen sotilasneuvoston ja Mubarakin ajan hallintomiesten kanssa, sillä näillä kaikilla on yhteinen intressi hidastaa islamistien valtaannousua.

Yhdysvalloissa, Israelissa ja Saudi-Arabiassa vaalituloksia katsotaan varmasti osin helpottuneina mutta osin myös kauhulla. Israelille eniten merkitsevät tietysti Egyptin vaalitulokset, jotka ennakoivat sille vihamielisen hallituksen valtaannousua Kairossa. Myöskään Palestiinalaishallintoa johtavalle Fatahille tulokset eivät olleet mieluisia, sillä Hamasin emojärjestön menestys tulee tavalla tai toisella lisäämään jo rapautumassa ollutta Hamasin suosiota. Arabien ja Israelin rauhantoiveille tulos on kuin jääkylmä suihku.

Washingtonissa ja Riadissa islamistien ei uskottu saavan Egyptissä näin selkeää voittoa, joka lisää huolta ennen kaikkea Egyptin länsimyönteisen ulkopoliittisen linja jatkuvuudesta. Saudit joutunevat käyttämään melkoisia rahasummia Egyptin horjuvan talouden pystyssä pitämiseksi ehdolla, että linja ei muutu. Toisaalta Euroopassa ja Yhdysvalloissa voidaan huokaista helpotuksesta Tunisian ja Marokon osalta. Niiden välissä sijaitsevan läntisen arabimaailman suurimman maan, Algerian, poliittiset paineet varmasti vähenivät, ja alue pysynee poliittisesti ystävällisenä lännelle.

Eniten huolta Egyptin alustavista tuloksista tuntee kuitenkin maan 10-miljoonainen koptikristittyjen vähemmistö, jolla viimeaikaisten väkivallantekojen seurauksena ei ole harhaluuloja tulevaisuudestaan, kun kalifaatin perustuksia ryhdytään rakentamaan.

Yllä olevan osin inhorealistisen analyysin jälkeen on pakko nostaa esiin jotain myönteistäkin. Kolmessa itsenäisessä arabimaassa on nimittäin onnistuttu järjestämään ensimmäiset jokseenkin rehelliset vaalit.  Vaikka vapaat vaalit eivät ole vielä mikään tae demokratian vakiintumisesta, ne ovat kuitenkin sen välttämätön ensiaskel. Toistaiseksi emme valitettavasti ole nähneet sellaista toista askelta, jossa islamilainen liike olisi antanut kansalle vapaan mahdollisuuden äänestää se myös pois vallasta. Sitä arabidemokratian muutosta jännityksellä odottaen. 


Ps. Lue kuvasta huolellisesti Muslimiveljeskunnan motto. Se tulee olemaan jossain muodossa uusien arabihallitusten ohjelmassa. Kuinka paljon meillä on yhteisiä arvoja tuon moton kanssa?

Hamas ja Fatah sopivat riitansa

Epäilemättä yli neljä vuotta lähes sisällissotaa ylläpitäneet palestiinalaisryhmät tarvitsivat taukoa keskinäiseen vihanpitoon. Valitettavasti tauko jää lyhyeksi. Toivottavasti sentään ensi toukokuun alkuun alustavasti suunnitellut vaalit saadaan pidetyksi.

Otsikon sanamuoto on lainattu tästä uutisesta, jonka kirjoittaja ei tavoittanut pilapiirtäjän herkällä vaistolla havaittua todellista tunnelmaa sovinnonteon julkistustilaisuudessa. 

PS. Todellisuudessa Hamasin Ismail Haniyeh ei ollut edes paikalla sovintoneuvotteluissa, sillä Hamasin Gazan johto taidettiin sivuuttaa neuvotteluissa. Hamasin puolesta asiasta sopi Damaskoksessa majaileva pääsihteeri Khaled Meshaal, joka haluaa pois levottomaksi käyvästä Syyriasta. 

Mukava ja maltillinen Muslimiveljeskunta

Veljeskunnan tunnus ja perustaja, Hassan al-Banna

Kirjoitin alunperin tämän jutun tammikuun lopussa 2011 sittemmin poistettuun Uuden Suomen blogiini. Päätin siirtää sen tänne, sillä aion palata Muslimiveljeskuntaan lähiaikoina sekä Egyptin, Tunisian, Libyan että Syyrian osalta. Näissä kaikissa maissa Muslimiveljeskunta on vahvistanut asemiaan merkittävästi tämän vuoden aikana. Tässä siis perustietopaketti Lähi-idän tulevista vallankäyttäjistä.

Historiaa

Sivuutan Muslimiveljeskunnan historian vain parilla virkkeellä. Tämä vuonna 1929 Egyptissä perustettu poliittisuskonnollinen järjestö on käyttänyt laajaa työkalupakkia, johon kuuluu uskonnollinen saarnaaminen, sosiaalityö hyväntekeväisyyksineen, verkostoitunut työllistäminen, yritystoiminta, suora poliittinen toiminta, soluttautuminen keskeisiin organisaatioihin, järjestäytynyt väkivalta, terrorismi ja poliittiset murhat. Järjestö on levittäytynyt kaikkialle arabimaailmaan ml. Euroopassa ja Amerikassa olevat sunniarabimaahanmuuttajat. 1970-luvun alusta lukien sen toiminnan painopiste ei ole ollut väkivallassa pl. Israelin vastainen taistelu. Viimeksi mainitussa asiassa Gazaa hallitseva Hamas edustaa hyvin Muslimiveljeskunnan toimintaa kahdessa asiassa: Valta pidetään, kun se saadaan. Demokratia on kertakäyttöinen keino hankkia valta, ja lopputaistelu ideologista vihollista vastaan käydään tarvittaessa uhkailuin, sorrolla ja asein.

Tavoitteet ja toimintamallit

Muslimiveljeskunnan lopullisena tavoitteena on yhdistää islamilainen maailma ja sen jälkeen mahdollistaa sharia-lain asteittainen käyttöönotto sekä koraanin mukaisesti koko maailman islamilaistaminen. Tätä varten järjestö käyttää em. laaja-alaista toimintaa lujittaakseen sisäistä koheesiotaan ja ulottaakseen toimintansa mahdollisimman monen ulottuville. Järjestön perustaja, Hassan al-Banna, ja keskeisin ideologi, Saiyd Qutb, kopioivat toimintamallit suoraan sekä Kominternilta että Saksan NSDAP:ltä.

Muslimiveljeskunta verrattuna ääri-islamistit

Sekularistisia periaatteita ylläpitämään pyrkineen arabisosialistisen Egyptin sorrossa Muslimiveljeskunnasta irronneet ääriryhmät muodostavat suurimman osan läntisistä sunni-islamistisista terrorijärjestöistä ml. al-Qaida. Egyptin isot terroritapahtumat 1990-luvulla ovat näiden järjestöjen toimia. Myös Tunisian islamistiliike on osa Muslimiveljeskunnan verkostoa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Muslimiveljeskunta ja esim. al-Qaida eivät ole liittolaisia. Niiden viholliskuvat ja lopulliset tavoitteet ovat samat, mutta keskeinen ero on toimintamalleissa. Kun ääri-islamistit haluavat vallan heti keinoja kaihtamatta, Muslimiveljeskunta uskoo rauhallisempaan muutokseen, vaikkakin väkivallan käyttö on sopivissa tilanteissa mahdollista. Molempien päävihollinen on länsimainen moraalinen rappio (=nykyinen tapamme elää), joka on korruptoinut myös muslimienemmistöiset maat.

Mitä Muslimiveljeskunnan vallasta seuraa

Valtaan päästessään Muslimiveljeskunta toimii islamististen arvojen mukaisesti, kuten Hamasin esimerkistä voidaan havaita. Se ei luovu vapaaehtoisesti vallasta, koska se katsoo saaneensa vallan itseltään Allahilta. Ainoa keino riisua Muslimiveljeskunta vallasta on onnistunut aseellinen vallankumous.

Muslimiveljeskunnan hallitseva poliittinen vaikutusvalta Egyptissä vaikuttaisi hyvin laajasti asioihin koko arabimaailmassa ja kenties laajemminkin.

Välittömin vaikutus tuntuisi palestiinalaisissa ja sen kautta Israelissa. Arabinationalistisen Fatahin hallitsema palestiinalaishallinto voisi nopeasti kaatua, minkä jättämän poliittisen tilan täyttäisi Hamas. Israelin ja palestiinalaisten rauhanhankkeet voitaisiin panna aikalisälle saman tien.

Israelin ja Egyptin kylmä rauha saisi uusia vivahteita Egyptin ryhtyessä tukemaan Israelia vastaan toimivia järjestöjä. Israelin eteläisen rajan turvaton osuus monikymmenkertaistuisi.

Muslimiveljeskunnan Egyptin haltuunsaanti horjuttaisi jo lähikuukausina Jordaniaa, jossa järjestö on ollut laillinen ja suurin oppositiovoima. Syyriassa laiton Muslimiveljeskunta todennäköisesti myös vahvistuisi ja voisi horjuttaa Assadin sekulaaria diktatuuria jo lähivuosina. Innostavaa vaikutusta Egyptin Muslimiveljeskunnan valtaanpääsyllä olisi kaikkialla Pohjois-Afrikan maissa ml. Afrikan väkirikkain Nigeria.

Kaikkialla em. alueilla Muslimiveljeskunnan valtaanpääsy johtaisi tilanteeseen, jossa demokraattisilla (=islamilaisittain rapautuneilla) Yhdysvalloilla ja Euroopalla olisi vihamielinen vastaanotto. Pahimmillaan kehitys voisi johtaa uuteen Lähi-idän sotaan, jossa Yhdysvaltain tukema Israel ja Muslimiveljeskunnan johtama liittouma (Yhdysvaltain vastustajien tukemana) ottaisivat yhteen. No tämä viimeinen oli pidemmälle vietyä spekulaatiota, jonka toteutuminen on joka tapauksessa vuosien päässä.

Mutta yhteenvetona voisi sanoa, että Muslimiveljeskunta on sosiaalinen ja hyvää tarkoittava järjestö tai kavala uhka rauhalle ja todelliselle vapaudelle. Jos olet uskovainen muslimi, suosittelen liittymään siihen, sillä arvosi tuskin voivat erota järjestön arvoista. Huomattava osa Euroopassa toimivista muslimijärjestöistä ja -seurakunnista onkin Muslimiveljeskunnan perustamia.

Jos olet kiinnostuneempi länsimaisista vapauksista, ala varautua koviin toimiin niitä puolustaaksesi. Muslimiveljeskunta nimittäin on edennyt kaikkialla – Arabiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Koraani, hadithit ja niiden tulkinta eivät muutu. Muslimiveljeskunnan tulkintakaan islamista ei muutu.  Jos et alistu Allahille ja hänen lailleen, sharialle, olet vaikeuksissa muslimiveljeskunnan kevään tuulettamissa arabimaissa.

Muslimiveljeskunnan kevät

Arabikevään viimeiset sirkutukset

Saudijournalisti, Mshari al-Zaydi, joka on myös maailman vapaimman arabien toimittaman lehden, Asharq al-Awsatin mielipideosion päätoimittaja, kirjoitti 5.11.2011 käsityksensä arabien vapautumisesta tai arabikeväästä seuraavasti:

Todellakin näemme poliittisen islamistisen tsunamin, joka valtaa alueen ja syrjäyttää kansalaisaktivismin aloittaneet nuoret.

Libyassa näemme kaikenlaisia (uskonnollisia) fundamentalisteja – niitä jotka ovat aseet käyttöön ja niitä, jotka pitävät puheita ja saarnaavat ….

Tunisiassa taas (islamistinen) al-Nahda – puolue ja sen johtajan, Rashid Ghannouchin, kannattajat ovat poliittisesti nousussa. Jemenissä puolestaan nousussa ovat Islah-puolue, Muslimiveljeskunta ja Huthi-heimon (shialaiset) kapinalliset.

Muistan monien arabikirjoittajien julistaneen tämän vuoden alussa – siis arabikevään alussa – että todistamme epäpoliittisten siviilien ja nuorukaisten toteuttamaa kapinaa. Samat kirjoittajat väittivät, että Kairon Tahrir-aukiolla tai millään muullakaan arabimaiden aukioilla ei kuulunut ainuttakaan radikaalia tai ideologista (uskonnollista) iskulausetta.

He kertoivat tämän todistavan, että arabihallitukset valehtelivat maailmalle ja kansalaisyhteiskuntia ajavalle (länsimaiselle) poliittiselle eliitille väittäessään islamistien ja uskonnollisten fundamentalistien pääsevän valtaan, mikäli ne kaatuisivat. Arabikevättä tukeneet torjuivat tämän väitteen suunnitelmallisena valheena, jonka avulla nuo hallinnot yrittivät pysyä vallassa, ja väittivät arabikevään nuorten todistaneen sisunsa ja uskonsa siviiliyhteiskunnan arvoihin.

Nyt nämä hyvää tarkoittaneet kirjoittajat – tai ainakin monet heistä – ovat palanneet varoittamaan, että arabikevät on kaapattu ja ryöstetty.  Kirjoittajat ovat hämmentyneitä siitä suosiosta, jota nämä poliittista kenttää hallitsevat radikaalit islamistit saavat, ja kysyvät: Minne Facebook-nuoriso katosi?   

Kirjoittajat ovat ymmällään. Jotkut heistä ovat väittäneet, että tämä tilanne (islamistien hegemonia) on edellisen hallinnon uudistuneiden jäänteiden työtä, jolla yritetään pysäyttää vallankumous. Toiset taas ovat väittäneet ulkomaisten toimijoiden peukaloivan vallankumousta yrittäen muuttaa sen suunta. He eivät kuitenkaan pääse yksimielisyyteen, mikä taho olisi muutoksen takana. Olisiko se Iran vai Israel? Vaiko USA tai Saudi-Arabia? Ehkä se on Kiina tai ehkä peräti Komorin saaret? Kukapa tietää? Kaikki tuntuvat olevan ihan pihalla!

On myös kirjoittajia, joiden mielestä sekaannus ja visioiden puute ovat vallankumouksen jälkeisenä aikana luonnollisia ilmiöitä, joita poliittiset toimijat käyttävät hyväkseen. Tietenkään nämä kirjoittajat eivät tuoneet esiin näitä näkemyksiä arabikevään alkuvaiheissa. Itse asiassa he hyökkäsivät kaikkia niitä vastaan, jotka ilmaisivat epäluuloja kaoottisten kapinoiden lopputuloksista.  

Näiden kapinoiden ja vallankumousten lopputuloksia kauhistuneista kirjoittajista realistisimmat toteavat nyt: Hyvä, annetaan islamistien koettaa onneaan. Joko he kehittyvät kuten Turkin islamistiset puolueet - mitä me haluammekin – tai he epäonnistuvat, ja säästymme heidän pahuudeltaan tulevaisuudessa.

Mielestäni tämä viimeisin väite on harhaanjohtava. Se perustuu virheelliseen oletukseen, että islamistit eivät olisi olleet koskaan vallassa arabimaailmassa, ja että tämä on heidän ensimmäinen tilaisuutensa siihen. Kuitenkin tosiasiat osoittavat, että islamistit ovat hallinneet Sudania ja Irania sekä, että he nyt jo pääosin hallitsevat myös Irakia (al-Sadrin ja Malikin islamtulkintojen mukaisesti). Lisäksi kannattaa muistaa, että islamistit ovat olleet vahvasti mukana peräkkäisissä Jordanian ja Jemenin hallituksissa. Siksi tämä on väärä oletus.

Toiseksi mitä takeita meillä on siitä, että nämä uskonnolliset fundamentalistit luopuvat kaiken kattavasta vallastaan, kun heidän epäonnistumisensa paljastuu? Tapahtuiko näin Iranissa, jota Khomeinin opetuslapset ovat hallinneet jo yli kolme vuosikymmentä?

Järkytyksen ja yllättyneisyyden sijaan nyt pitäisi esittää seuraava kysymys: Miten aiomme toimia tänä kriittisenä aikana, jota pitäisi arabikevään sijasta kutsua Muslimiveljeskunnan kevääksi?

Järkytys on ymmärrettävää, jos joku on yllättynyt jostain täysin odottamattomasta. Näin ei kuitenkaan ole eräiden arabi- ja ei-arabikirjoittajien, julkisuuden henkilöiden ja (poliittisten) analyytikoiden kohdalla, jotka nykyisin ilmaisevat järkytystään ja pettymystään siihen suuntaan, minkä niin sanottu arabikevät on ottanut.  Tänään nuo Egyptin vallankumouksen tukijat ovat kauhistuneita uskonnollisten puolueiden ja virtausten hallitsevasta asemasta poliittisella areenalla.

Mshari al-Zaydin vuodatus sekä arabijournalistien että läntisten mediatalojen naivismista arabikevääseen ei ole mitenkään perusteeton. Jokseenkin kaikkien nimekkäiden ”poliittisten asiantuntijoiden” ennusteet demokratian saapumisesta arabimaailmaan ovat kaatumassa.

Jos nyt vahvimmilla olevat islamilaiset liikkeet kykenevät kiinnittymään valta-asemiin, ei arabikevään kokeneissa maissa ole toiveita todellisesta kansanvallasta pitkään aikaan. Islamistit nimittäin luovuttavat kaiken vallan Allahille ja hänen tahtonsa maanpäällisille tulkitsijoille. Allahin kaikkivaltius muuten on Islamin ydin. Demokratialle tuo kaikkivaltius ei anna minkäänlaisia mahdollisuuksia.

On tietysti muistettava, että kaikki asiantuntijat eivät ole olleet väärässä arabikevään kohtalon suhteen. Valitettavasti Euroopan Unionissa ja Yhdysvalloissa ei kuunneltu islamismin vaarasta varoittaneita realisteja. Faktoihin analyysinsä perustaneet analyytikot tiesivät kaikkien Pohjois-Afrikan maiden vahvimpien oppositioliikkeiden olleen Muslimiveljeskunnan perillisiä. Ehkä islamismista varoittavien kuuntelu olisi ollut suvaitsevaisuuden nimissä poliittisesti epäkorrektia? Minun mielestäni epäkorrektiutta vaarallisempaa on kuitenkin tehdä ulkopolitiikkaa unelmiin ja epärealistisiin odotuksiin perustuen.

Terveisiä Tarja Haloselle, Erkki Tuomiojalle ja Alexander Stubbille! 


Ps. Mäkisen käsityksistä arabidemokratiasta voit lukea lisää täältä, tuolta ja muista aiemmista kirjoituksista.

Sananvapaus koetuksella Ranskassa

Noin 50000 keskimääräisen painoksen pilakuvalehti, Charlie Hebdo, päätti julkaista Tunisian vaalien ja sen voittajan, islamistisen Ennada-puolueen, kunniaksi yhden lehden painosnumeron. Lehti kutsui fiktiiviseksi päätoimittajaksi islamin lähes 1400 vuotta sitten kuolleen profeetta Muhammadin.

Charlie Hebdon säilynyttä arkistoa

Valitettavasti jotkut Muhammadin seuraajat eivät ymmärtäneet kunnianosoitusta. Heidän mielestään Muhammadin kuvaaminen saati nimittäminen päätoimittajaksi on jumalanpilkkaan rinnastettava asia. Siksi he päättivät islamilaisen sharia-lain hengessä tuhota  Charlie Hebdo – lehden 2.11.2011. 

Onneksi rituaalissa, joka toteutettiin islamilaisittain mahdollisimman tuskallisella tavalla – polttamalla – ei kukaan tiettävästi loukkaantunut tai kuollut.  Riski joutua Muhammadin tai jonkin muun islamille pyhäksi koetun asian käsittelystä islamilaisen iskun kohteeksi on kuitenkin hyvin mahdollinen. Siksi ei ole ihme, että mm. Uusi Suomi – verkkojulkaisu on päättänyt vähentää islamista kriittisesti kirjoittavien blogistien määrää. Kukapa Uusi Suomi – verkkolehdessä haluaisi olla polttopulloiskun kohteena? Kelläpä olisi uskallusta sellaisen kohtaamiseen?

Minäkö väkivaltainen?

Ehkä meidän kaikkien on syytä vähentää islam-kirjoitteluamme? Erityisesti tämä kysymys koskee islamofobeja, jotka oikeanlaisen ja korrektin politiikan sekä myös valtamedian mukaan antavat väärän kuvan islam-nimisestä ”rauhanuskonnosta”.  Näinhän meille viestitti mm. pääministeri Vanhanen (kesk.) pyytäessään anteeksi sananvapauden käyttöä Suomessa syksyllä 2005 Suomen Sisun julkaistua verkkosivullaan muutaman Muhammad-karikatyyrin.

Kuitenkin irlantilais-brittiläinen valtiomies, kirjailija, puhuja ja poliittinen filosofi, Edmund Burke, jo 1700-luvulla totesi, että ”pahan voiton ainoa edellytys on se, että oikeamieliset miehet eivät tee mitään”.  Ehkä Charlie Hebdo – lehden polttoyritystäkin pitäisi pohtia tässä kontekstissa laajemmin. Samoin ehkä Muhammad-pilapiirtäjiä ja heidän kuviensa julkaisijoita sekä muita hyviä miehiä pitäisi suojella paremmin?

Ehkä ”rauhanuskonnon” edustajiin pitäisi suhtautua tiukemmin, jotta voimme säilyttää vapautemme ml. sananvapaus? Toivottavasti sekulaari Ranska osaa opettaa meitä monikultturismin sokaisemia?

"100 raipaniskua, jos et kuole nauruun" sanoo päätoimittaja lehden takakannessa

Ahtisaarella hatarat tiedot Palestiinasta

Hylätty arvosana Lähi-itä-opissa

Presidentti ja Nobel-voittaja Martti Ahtisaari kertoo tuoreessa elämäkerrassaan ”Matkalla” mielipiteensä rauhan sopimisesta Israelin ja palestiinalaisten rauhalle. Hänen mukaansa lähtökohdan tälle tulisi olla joko vuoden 1967 rajat tai Jerusalemin jakaminen molempien haltuun. Ahtisaaren mukaan ratkaisun edellytykset ja sen sisältö ovat kaikkien tiedossa, ja rauhansuunnitelman voi lyödä pöydälle minä päivänä tahansa. Hänen mukaansa asiassa tarvitaan rauhaan pakottamista, jossa niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutensa. Ahtisaari ehdottaa, että meidän (=Lännen) täytyy pelastaa Israel siltä itseltään.  Ahtisaari ei pidä itseään oikeana henkilönä umpisolmun ratkaisijaksi, vaan välittäjän pitäisi olla amerikkalainen.

Avataanpa Ahtisaaren ajatuksia pala kerrallaan ja katsotaan, miten ne kestävät.

1.       Lähtökohtana 1967 rajat tai Jerusalemin jakaminen.

Palestiinalaisilla ja Israelilla ei ole ollut koskaan rajoja. On ollut vain tulitaukolinja vuodelta 1949, joka oli voimassa arabien aloittamaan vuoden 1967 Kuuden päivän sotaan asti, ja sen jälkeinen nykyinen tilanne. Tosin Israel on jatkuvasti 1990-luvulta alkaen antanut palestiinalaisille lisää mahdollisuuksia sisäiseen itsehallintoon.

Jerusalem on kymmentuhatvuotisen historiansa aikana ollut jaettuna vain vuosina 1948–1967, jolloin se itäosan palestiinalaisalueilla toteutettiin etninen puhdistus. Itä-Jerusalem puhdistettiin viimeisestäkin juutalaisesta.

Viime talvena julkaistun mielipidekyselyjen mukaan Itä-Jerusalemin palestiinalaisista 35 prosenttia ottaisi kahden valtion ratkaisun toteutuessa Israelin kansalaisuuden. Palestiinan kansalaisuuden ottaisi 30 prosenttia, ja loput eivät osanneet tai halunneet ilmaista kantaansa kysymykseen. Voidaan siis päätellä, että Jerusalemin arabit eivät halua jaettua kaupunkia. Tätä arviota vahvistaa vielä se, että kyselyyn vastanneet arvelivat jopa 40 prosentin Itä-Jerusalemin arabeista muuttavan rajan länsipuolelle, mikäli kaupunki todella lopullisessa rauhassa jaettaisiin.  Israelilaisista juuri kukaan ei halua Jerusalemin jakamista.

Kummallista, että Ahtisaari ei tunne rajakysymystä eikä kaikkien haluttomuutta jakaa Jerusalemia.

2.       Ratkaisun edellytykset ovat kaikkien tiedossa ja rauhansuunnitelman voisi lyödä pöydälle minä päivänä tahansa.

Asia on totta vain Israelin ja läntisen maailman osalta. Vain 34 prosenttia Länsirannalla ja Gazassa asuvista palestiinalaisista hyväksyy kahden valtion mallin, jota Ahtisaari epäilemättä pitää keskeisenä edellytyksenä. Yli kaksi kolmasosaa palestiinalaisista haluaa ratkaisuksi Palestiinaa Välimereltä Jordanvirtaan, jossa Israel poistuu kartalta. Ahtisaaren tietämys faktoista on tältä osin kovin puutteellinen.

3.       Asiassa tarvitaan rauhaan pakottamista.

Aivan totta, joskin Ahtisaaren ongelmana on väärän puolen pakottamishalu. Järkeä pitäisi pakottaa nimenomaan palestiinalaisille, jotka ovat kriisin ensimmäisen 45 vuoden aikana kieltäytyneet neuvottelemasta rauhasta, seuraavan 20 vuoden aikana hylänneet kaikki neuvottelutulokset ja nyt viimeisen kolmen vuoden aikana palanneet neuvottelemattomuuteen. Tuon 20 vuoden neuvottelujen aikana palestiinalainen terrorismi on kasvanut vaikuttaviin mittoihin kahden intifadan, yhden sisällissodan ja parin Gaza-selkkauksen (Summer Rain ja Cast Lead) muodossa.

Enemmistö israelilaisista on halunnut rauhaa palestiinalaisten kanssa viimeiset 60 vuotta.

4.       Israel on pelastettava itseltään.

Siis miltä Lähi-idän ainoa demokratia ja monikulttuurinen valtio on pelastettava? Demokratialtako vai suvaitsevaiselta monikulttuurisuudelta? Jokainen Israelin hallitus on vuodesta 1949 alkaen halunnut neuvotella kattavasta rauhasta. Ne ovatkin onnistuneet rauhan solmimisessa Egyptin ja Jordanian kanssa. Kyllä israelilaisilla on näyttöä rauhan aikaansaamisessa. Israelilaisilla on näyttöä myös rauhantahdosta palestiinalaisten kanssa mm. yksipuolisten myönnytysten osalta, jotka tosin eivät ole aiheuttaneet vastakaikua palestiinalaisissa.

5.       Niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutensa.

Niin Eurooppa kuin Yhdysvallat ovat maksaneet pääosan palestiinalaisten elämästä jo vuosikymmenten ajan. Palestiinalaishallintoa pyöritetään pääosin länsimaiden veronmaksajien lahjoitusrahoilla.  Tarkoittaako Ahtisaari, että palestiinalaisten ja muiden arabien aloittaman ja vuosikymmeniä ylläpitämän selkkauksen lietsojien elättäminen loputtomiin on velvollisuutemme?

Sanoisin, että niin Euroopalla kuin Yhdysvalloillakin on velvollisuutena lisätä palestiinalaisten ja muiden arabien rauhantahtoa. Se onnistuisi helposti ja nopeasti vaikkapa näin tai näin.

6.       Ahtisaari ei pidä itseään oikeana henkilönä umpisolmun ratkaisijaksi, vaan välittäjän pitäisi olla amerikkalainen.

Tässä asiassa en voi olla enempää samaa mieltä Ahtisaaren kanssa. Noin heikoilla tiedoilla umpisolmuja ei todellakaan ratkaista.

Amerikkalaistenkin mahdollisuuksiin kannattaa suhtautua epäilevästi. Palestiinalaisten ja Israelin välisen rauhan odotukset nimittäin eivät ole paljoa kasvaneet siitä huolimatta, että neljä viimeistä Yhdysvaltain presidenttiä ovat kukin vuorollaan nostaneet rauhan välityksen ulkopolitiikkansa keskiöön. Barack Obaman kaudella palestiinalaisten neuvotteluhaluttomuus on noussut samassa suhteessa, kun Yhdysvaltain presidentti on yrittänyt luisua heidän puolelleen.

Ainoa keino lisätä rauhan mahdollisuuksia on kääntää palestiinalaisten enemmistö kattavaan rauhaan ja kahteen pysyvään valtioon perustuvan suunnitelman kannalle. Siihen tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa. Länneltä on tyystin unohtunut kepin käyttö. 

Arabidemokratia

"Demokraattien" keskustelua

Olen keskustellut ja väitellyt lukemattomien arabien kanssa demokratiasta. Nämä väittelyt ovat aina olleet ihan hyviä tapahtumia, sillä arabimaissa nautitaan vauhdikkaista keskusteluista. Mutta lähes aina olen hävinnyt  väittelyni. Tämä johtuu siitä, että olen poikkeuksetta yrittänyt tarjota eurooppalaista demokratiaa arabimaihin. Selitän lyhyesti, miksi häviän keskustelut.

Keskimääräisen arabin mielestä miehen kuuluu saada valita kansan johtajat demokraattisesti. Tähän asti siis olemme yksimielisiä miesten oikeudesta johtajien valintaan. Kun kysyn naisten oikeudesta valitsemisprosessissa, osa ohittaa kysymyksen tyhmänä, ja loput toteavat kysymyksen turhaksi. Naisethan joka tapauksessa äänestäisivät miestensä antamien ohjeiden mukaisesti.

Kun menemme syvemmälle demokratian olemukseen, kadotan arabikuulijoideni huomion täysin. Yrittäessäni kertoa suhteellisesta edustuksellisuudesta, vähemmistöjen huomioon ottamisesta tai konsensushakuisuudesta kompromisseineen, minua pidetään hölmönä tai heikkona. Arabin mielestä demokratiassa enemmistöllä on kaikki valta, ja vähemmistöjen on vain opittava tulemaan toimeen tosiasioiden kanssa.

Keskimääräinen arabi kaipaa kansan hyvää hakevaa vahvaa johtajaa, jolla on lähes diktatuurivaltuudet. Hän nimittää maaherrat ja kaupunginjohtajat, jotka puolestaan hoitavat alueelliset ja paikalliset asiat kuntoon. Yleensäkin poliittiset asiat ovat aika yksinkertaisia - ne vaativat vain oikeamielisiä ratkaisuja ja vahvaa johtajaa tekemään ne.

Nämä oikeamieliset ratkaisut tai ainakin niiden periaatteet on esitetty Koraanissa, Sunnassa, Haditheissa tai ainakin oikeamielisten johtajien toimissa. Keskimääräisen arabin mielestä asioihin on siis jo olemassa ratkaisu, jonka kuka tahansa voi käydä lukemassa em. teksteistä. Länsimainen globalisaatio moniarvoistumisineen ja monikulttuurisine vaikutuksineen on vain salaliittoa, korruptiota tai muuten mielen heikkoutta.

Keskimääräinen arabi siis käsittää demokratian vain tavaksi valita iso ja oikeamielinen johtaja. Hänen johdollaan on oikeudenmukaista käsitellä vähemmistöjä sopivalla tavalla tai vaikka sotia naapureita vastaan. Arabimaailmassa maapallon elämä on paljon muuta maapalloa yksikertaisempaa noin keskimäärin.

Arabikevään aloittaneet sosiaalisen median käyttäjät Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa saattavat olla demokratian ihailijoita. Heitä saattaa olla jopa miljoonia. Mutta he muodostavat pienen vähemmistön kaikkialla arabimaailmassa. Siksi he eivät voita vapaita vaaleja missään em. maassa, jos sellainen mahdollisuus edes tulisi eteen.

Arabidemokratiassa valitaan johtava dynastia useiksi seuraaviksi vuosikymmeniksi. Valittu dynastia yleensä kaatuu aina lopulta siihen, että kansa pitää sitä väärämielisenä. Demokratialla tai kansannousuilla on arabimaissa ollut mahdollisuus vain muutaman kerran vuosisadassa. Niin se näyttää olevan nytkin. Olen jokseenkin vakuuttunut jo nyt, että arabidemokratia valitsee kuhunkin maahan sopivan islamismin seuraavaksi hallitsijaksi. Libyassa kehityspolku lienee muita pidempi, sillä klaanien on ensin sovittava asioista (aseiden avulla). Ja Syyria tulee näyttämään parhaiten, miten tuskallista on toipua sekulaarista diktatuurista islamilaiseen hallintoon.

Demokratia siis ei tarkoita samaa asiaa Suomessa ja Lähi-idässä!

Sananvapaus ja typerä kommentti

Freddy Van Wonterghem

Kotkassa asuva belgialaisperäinen maahanmuuttaja ja kaupunginvaltuutettu, Freddy Van Wonterghem (PerusS), saa syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Syyte tulee Van Wonterghemin kommentista viime kesäkuussa olleeseen Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelun kirjoitukseen, jossa kerrottiin muslimitytön kurjasta ja kuolemaan johtaneesta kohtelusta Bangladeshissä. Van Wonterghemin kommentti kuului seuraavasti:  ”Minun puolesta Saudit tehkööt omassa maassa mitä haluavat, se ei kuulu meille. Positiivisena asiana voidaan pitää, aina kun tapetaan muslimi tyttö, saadaan yksi potentiaalinen muslimien synnyttäjä pois pelistä.”

En kirjoita selitystä itse kommentin sarkastisesta luonteesta, sillä monet ovat sen jo tehneet oikein hyvin, mm. Heikki Sariola. Samoin US:ssa usein kirjoittava Heikki Mäntylahti alusti Van Wonterghemin saamasta syytteestä varsin hyvin. Mutta mm. Mäntylahden blogin kommenttikeskustelu on sittemmin  joutunut sivuraiteille.

Keskeistä tässä asiassa on sananvapaus. Huomatkaapa, mihin Tuija Baxin (Vihr) oikeusministerikausi on vienyt Suomen ja vapauden puhua julkisesti. Syytteen perusteella sananvapautemme ei ole samalla korkealla tasolla, millä se oli vielä muutama vuosi sitten.

En ole kovin eri mieltä niiden kanssa, jotka sanovat Freddyn kommentin olleen typerä tai tökerö. Mutta mielestäni siinä ei kyllä kiihotettu mihinkään, vaikka kommentoija taisi olla tuohtunut tyttöjen kehnosta kohtelusta islamilaisessa maailmassa.

Jos lauseen muotoilun typeryydestä tai heikosti muotoillusta sarkasmista joutuu syytteeseen, olemme kohta entistä hiljaisempi kansa. Ilmeisesti joudun kohtapuoliin lopettamaan keskustelun vaimonikin kanssa, joka on monta kertaa muistuttanut typeryydestäni.

Oikeastaan toivon, että syyte todella nostetaan, ja Van Wonterghem saa langettavan tuomion käräjäoikeudesta. Samalla toivon, että syytetty jaksaa viedä asian tarvittaessa kaikkiin ylempiin oikeusasteisiin. Siispä toivotan voimia Freddylle! Tämä oikeusprosessointi ja sen saama julkisuus nimittäin voisivat vielä havahduttaa suomalaiset siihen tosiasiaan, että sananvapautta tärkeämpää vapautta ei ole olemassa. Ilman hyvin laajaa sananvapautta nimittäin muutkin vapaudet katoavat nopeasti.

Vapautta haluavat ihmiset nimittäin puolustavat puoluekannasta riippumatta oikeutta sanoa mielipiteensä myös hölmösti, karkeasti, typerästi tai miten vain. Siinä muslimimaailmassa, jossa minä olen vuosikausia asunut, ihmiset suhtautuisivat Freddyn saamaan syytteeseen täysin kahtia jakautuneesti (jos siis siitä kuulisivat). Islamistit hykertelevät tyytyväisinä hyödyllisten idioottien syytehommille, ja islamilaiseen maailmaan vapauksia kaipaavat muslimit epäilevät suomalaisten järkeä. Jälkimmäisillä on minunkin mielestäni syytä epäilykseensä.